torstai 19. joulukuuta 2013

Kuka muka

Hei kaikki lukijat!

Haluan tähän ihan alkuun kertoa hieman itsestäni ja blogistani. Olen kiinnostunut kulttuurista ja siksi blogini aiheet liittyvät usein kulttuuriin. Pidän hyvin paljon kirjoista, nautin kirjablogien lukemisesta ja toivon blogini avulla pääseväni osalliseksi kirjablogikulttuuriin. Sitä paitsi rakastan kaikenlaisia listoja, joista voikin nauttia usein kirjablogia lukemalla.

En silti ole puhdas kirjabloggaaja, vaan haluan kirjoittaa myös muusta kulttuurista ja elämästä erilaisine vivahteineen. Nyt tunnustan. Alun perin suunnittelin kirjoittavani enemmän uraminästäni, joka oli pudonnut sivuojaan. Sain pätkätöitä omalta alaltani, välillä olin toisella alalla ja lopulta valmistuttuani hiemankaan pidemmän (yli kaksi kuukautta) työpaikan saanti tuntui olevan kiven alla, vaikka kokemusta oli jo hieman kertynyt. Halusin saada otteen identiteetistäni, mihin hemskattiin mennä. No, koska elämällä on tapana järjestää kaikenlaista, uusi työ löytyi ennen kuin ehdin aloittaa blogini! Siitä olen hyvin kiitollinen.

Uusi työ tarkoittaa paitsi mannaa identiteetilleni myös hyppyä kaksi ja puoli sataa kilometriä alemmas. Asunto, paikkakunta ja koko elinpiiri tulevat muuttumaan. Olen salaa haaveillutkin loikkaavani hieman etelämmäksi, mutta ilman tätä tilaisuutta tuskin olisin sitä noin vain tehnyt. Olemme avomieheni kanssa koetelleet pehmustaa pesää pikku hiljaa vailla tietoa mistään pysyvästä. Kas, ne pätkätyöt. Uuden elämän aloittaminen tulee varmasti näkymään blogissani jossain määrin.

Työkseni opetan äidinkieltä ja niin kieli kuin kirjallisuuskin kuuluvat arkeeni muutenkin kuin vapaa-ajalla. Olen löytänyt itselleni hyvin mieluisan ammatin, mutta vakituisen työpaikan ja oman asunnon saaminen ovat vielä haaveissani. Kenties blogissani jonain päivänä puhutaan tällaisten haaveiden toteutumisesta.

Arvostan sitä, että teidän muiden bloggaajien blogeista voi saada ihania vinkkejä luettavaksi, katsottavaksi, kokeiltavaksi. Toivon, että pystyn myös itse tarjoamaan elämyksiä muille bloggaajille.

4 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa löytää blogisi! :) Ryhdyin heti lukijaksesi ja jään odottelemaan, mistä kaikesta mukavasta kirjoitat.

    Tervetuloa Blogistaniaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! :) Minäkin olen tykännyt lukea sinun blogiasi! Palaillaan!

      Poista
  2. Tervetuloa minunkin puolestani! Odotan innolla, mitä kaikkea vielä kirjoittelet, etenkin tuota teatteri- ja kirjapuolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kovasti bloggailun alku on mennyt kaikenlaiseen touhotukseen, mutta jatkossa varmasti tulee enemmän juuri kulttuuripostauksiakin!

      Poista