keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Suljettu maa ja muuta joulusyventymistä




"Noin kello 22.00 he ampuivat valoammuksia, jolloin sotilaat näkivät kukkuloilla ja laaksoissa kuhisevan tuhansittain vihollissotilaita, kuten eräs yhdysvaltalaissotilas hyökkäystä muisteli. Ammusten vihellyksiä kuului joka taholta, ja he saattoivat nähdä kohti rynnäköivät kiinalaisjoukot. Emme olleet uskoa silmiämme. Se vaikutti kuin jonkin elokuvan kohtaukselta, eräs amerikkalaissotilas totesi. Oli satanut tauotta jo viikon, ja kukkuloilla virtasi vesi ja veri."     - Barbara Demick: Suljettu maa




Toivon, että kaikilla on ollut lämmin joulu! Itse olen tuhissut ja siristellyt flunssaisena, mutta näin silti perheeni ja yllättäen myös ihanan lapsuudenystäväni, joten olen erityisen kiitollinen. Hän sanoi puhelimeen, "tulen sinne!" ja minulla meni hetki ymmärtää hänen olevan tosissaan, ja lähellä.


Olen jo useaan otteeseen käpertynyt lueskelemaan, mutta vilinä ja vilske on toistamiseen tarttunut jalkaan, nostanut sohvalta, vienyt sinne ja tänne. Nyt olen rauhoittumassa enemmän ja vajoaminen sivujensisäiseen maailmaan alkaa olla todellisuutta. Tänä päivänä ehdin jo lukeakin pysäyttävän kohdan kirjasta Suljettu maa. Ikkunan takana tihuttavan sateen vilkaisu vielä helpotti karmean, sotaisan tunnelman kuvittelua. Toisaalta nautin suunnattomasti lukea menneistä tapahtumista, kuten sodista, jotka on käyty edesmenneen isäni vauvaiässä. Lukeminen avartaa mieltä niin monella tasolla.   




Katselin tänään myös pilottijakson rakkaasta draamasarjasta Kotikatu. Ah, miten hauskaa! Olen ollut siinä luulossa, että en ole ehkä ihan ensimmäisiä jaksoja 10-vuotiaana katsonut. Mutta miten mainiota palata mielessä vuoteen 95 ja samalla huomata, että jakso herättää muistikuvia, Laura palaamassa kotiin, Karin ja Hannes hempeilemässä huoltoasemallaan. Nyt kun olen alkanut seurata Kakkosen Uutta päivää, tuntui hassulta nähdä hyvin nuori Mirja Mäkimaa riuhtomassa lahjapaperia. Omien lahjapaperieni riuhtomisen lomassa katselin Teemalta Pähkinänsärkijää, ja aattoillan tunnelman täydensi hulvattomasta ahdistavaan aaltoileva Fanny ja Alexander. Ympärillä oli melkein yhtä paljon kynttilänvaloa kuin elokuvan joulukohtauksessa. Tunnelmallista jouluiltaa jokaikiselle! 








sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan

Tänään kirjoitan joulusta, sillä joulun aika on ihanaa, suuren juhlan odotusta. Tulimme hetki sitten joulunviettopaikkaamme, lapsuudenkotiini, jossa joulukuusi on kauniin harva ja huomenna saa kotikaljaa.  






Koska emme vietä joulua omassa kodissamme, tulimme aloittaneeksi jouluvalmistelut hyvissä ajoin, varmaankin juuri sen vuoksi, että ehtisimme saada joulun tuntua omaankin kotiimme. Jo ennen itsenäisyyspäivää meillä näytti joululta. Olimme juuri tulleet ostamasta kuusenkynttilöitä, kun löysin meidät koristelemasta joulukuusta innoissamme kuin pienet lapset, kengät vielä riisumatta, ruokaostokset purkamatta. Kinkun paistoimme viikko sitten ja söimme pitkin viikkoa lanttulaatikon kanssa. Kinkun loput veimme linnuille, jotka ikkunamme takana viihtyvät. 




Tämä ei ole kotipaikkakuntani kirkko, mutta täällä kävimme kauneimmissa joululauluissa viime sunnuntaina. En muistanutkaan, että niitä hyviä, perinteisiä joululauluja on niin paljon! Tämä kirkko on sisältä yhtä kaunis kuin ulkoakin. Olin pitkään toivonut saavani kuvan tästä, ja nyt se toive toteutui samalla. Tunnistaako joku paikkakunnan?





lauantai 21. joulukuuta 2013

Baletista Hemingwayn kautta Macbethiin

Tällä viikolla televisio on tarjonnut reippaasti sellaista kulttuuria, jota tuijottelen silmät hymyten. Ehdottomasti mieleenpainuvin ilta tuli vietettyä katsellen elokuvaa Maon viimeinen tanssija (ohj. Bruce Beresford 2010), joka tuli keskiviikkona Yle Teemalta. Lempikanavani ehdottomati! Oikeastaan oli melkein sattumaa, että ryhdyin sitä katselemaan, enkä vielä alkuminuuteilla ymmärtänyt, miten hyvän valinnan olin tullut tehneeksi.

A. En tiennyt etukäteen Li Cunxinista tai baletista yhtään mitään, enkä kovin paljoa Kiinan politiikastakaan. Astuin siis uudelle alueelle ja lopputuloksena oli iloinen minä. On aina ihanaa lukea lopputeksteistä, miten kukakin henkilö todellisen loppuelämänsä vietti, mutta mikä ihastuttavinta, näissä lopputeksteissä nuo tiedot ovat preesensissä!

B. Tämä elokuva sai minut kiinnostumaan baletista ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Päätin, että vuoden 2014 aikana teen uuden aluevaltauksen, ja vien itseni ja avomieheni katsomaan balettia. (Viime vuonna yksi tällainen uusi aluevaltaus oli ummikkona raveihin meno syyskuussa Kajaanissa.) En tosin usko mieheni leijailevan joutsenlammessa tämän kuultuaan ;D

C. En löytänyt elokuvaa Yle Areenasta, mutta suosittelen lämpimästi kaikille.

D. Haastan jokaisen tätä lukevan kommentoimaan ajatuksiaan baletista: Onko baletti sinulle yhdentekevää, kuten minulle aiemmin, vai oletko perehtynyt asiaan jollain tavalla, kenties käynyt katsomassa balettia? Jos olet, niin mitä baletteja olet nähnyt ja mitä pidit?


Tämän balettielokuvan jälkeen tiirailimme pikkutunneilla silmäluomien raoista vielä dokumentin Teinityttönä keskitysleirissä, mikä oli hyvin mielenkiintoinen, tosin miellyttäviä asioita nuo kokemukset eivät ole.

Edellisillan kulttuuripläjäys oli ykkösen Hemingway & Gellhorn, mistä tosin on kirjoitettu verkossa lähinnä negatiiviseen sävyyn, mutta elokuva oli mielestäni katsomisen arvoinen. Hemingway näyttäytyy elokuvassa todella kamalana, mikä sinänsä yllätti minut. En ole lukenut häneltä muuta teosta kuin jonkin verran Vanhusta ja merta, (joka on hyvin pitkäveteistä), enkä tunne hänen kirjailijapersoonaansa, myönnettävä on. Minulla oli pelkkä naiivi tieto Hemingwaysta klassikkokirjailijana, jonka mukaan nimetään baareja sun muuta, ja tämän vuoksi oletin hänen olevan arvostettava historiallinen henkilö. Yhtä kaikki, koen elämyksiä katsellessani todella eläneistä kirjailijoista tai muista vaikuttajista kertovia elokuvia/dokumentteja, vaikka ne eivät olisi aina kaikkein parhaimpia. Helmet eivät erotu, jos kaikki ovat helmiä.

Huomasin kiinnostukseni todellisista kirjailijoista tehtyihin elokuviin katsottuani lähes vuosi sitten elokuvan Nuori Strindberg, jossa eniten minua sävähdytti Strinbergin vaikea asema köyhistä oloista ponnistavien ystäviensä ja varakkaampien suosijoidensa välissä. Vaikka tilanne ei ole täysin sama, olen itsekin paininut kovasti identiteettini kanssa, koska lähdin yliopistoon piireistä, joiden arkeen sana akateeminen ei kuulu. Ja kun hetkeen en löytänyt koulutustani vastaavaa työtä, tunsin olevan jollain tavalla hukassa.

Television kulttuuripaletti on lisäksi tarjoillut viime päivinä Shakespearea koskevaa tuotantoa, jonka katselu onkin parhaillaan kesken. Aloitin avomieheni kanssa katsomaan Yle Areenasta Pauli Pentin ohjaamaa Shakespeare-pohjaista elokuvaa Macbeth (1987), joka jäi vielä vaiheeseen, koska mieheni tuli lähteä töihin. Jatkoa odotellessa ajattelin katsella Shakespeare-dokumentin, jota varten miestäni ei tarvitse odottaa.

Tunnelmani viipyilevät siis tällä hetkellä katselunautinnoissa, mutta myös kirjallisella puolella on säpinää. Lueskellessani blogeja olen löytänyt useita kiintoisia haasteita, joista tulen myöskin kirjoittelemaan. Tällä hetkellä olen salaperäisesti kotini ja tulevan joulunviettopaikkani eli kotikotini välimaastossa, avomieheni lähisuvun talolla, jossa matkalukemisenani on Barbara Demickin Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa (2011). Lukeminen on alkuvaiheessa, joten vielä en osaa sanoa kirjasta muuta kuin että teos vaikuttaa avaavan silmiä sen suhteen, millaista valtionhallinto ja pienen kansalaisen elämä voikaan olla.

Ja ja mitä nautintoja voikaan lukija kokea! Löysin Lukutoukan kirjablogista, samoin kuin blogista Todella vaiheessa idean lukumaratonista. Kiitos! Tällainen maraton ei ole tullut pieneen mieleenikään, mutta nyt luulen, että jossain kohtaa lähiaikoina voisin itsekin kokeilla jonkun mittaista maratonia.

torstai 19. joulukuuta 2013

Kuka muka

Hei kaikki lukijat!

Haluan tähän ihan alkuun kertoa hieman itsestäni ja blogistani. Olen kiinnostunut kulttuurista ja siksi blogini aiheet liittyvät usein kulttuuriin. Pidän hyvin paljon kirjoista, nautin kirjablogien lukemisesta ja toivon blogini avulla pääseväni osalliseksi kirjablogikulttuuriin. Sitä paitsi rakastan kaikenlaisia listoja, joista voikin nauttia usein kirjablogia lukemalla.

En silti ole puhdas kirjabloggaaja, vaan haluan kirjoittaa myös muusta kulttuurista ja elämästä erilaisine vivahteineen. Nyt tunnustan. Alun perin suunnittelin kirjoittavani enemmän uraminästäni, joka oli pudonnut sivuojaan. Sain pätkätöitä omalta alaltani, välillä olin toisella alalla ja lopulta valmistuttuani hiemankaan pidemmän (yli kaksi kuukautta) työpaikan saanti tuntui olevan kiven alla, vaikka kokemusta oli jo hieman kertynyt. Halusin saada otteen identiteetistäni, mihin hemskattiin mennä. No, koska elämällä on tapana järjestää kaikenlaista, uusi työ löytyi ennen kuin ehdin aloittaa blogini! Siitä olen hyvin kiitollinen.

Uusi työ tarkoittaa paitsi mannaa identiteetilleni myös hyppyä kaksi ja puoli sataa kilometriä alemmas. Asunto, paikkakunta ja koko elinpiiri tulevat muuttumaan. Olen salaa haaveillutkin loikkaavani hieman etelämmäksi, mutta ilman tätä tilaisuutta tuskin olisin sitä noin vain tehnyt. Olemme avomieheni kanssa koetelleet pehmustaa pesää pikku hiljaa vailla tietoa mistään pysyvästä. Kas, ne pätkätyöt. Uuden elämän aloittaminen tulee varmasti näkymään blogissani jossain määrin.

Työkseni opetan äidinkieltä ja niin kieli kuin kirjallisuuskin kuuluvat arkeeni muutenkin kuin vapaa-ajalla. Olen löytänyt itselleni hyvin mieluisan ammatin, mutta vakituisen työpaikan ja oman asunnon saaminen ovat vielä haaveissani. Kenties blogissani jonain päivänä puhutaan tällaisten haaveiden toteutumisesta.

Arvostan sitä, että teidän muiden bloggaajien blogeista voi saada ihania vinkkejä luettavaksi, katsottavaksi, kokeiltavaksi. Toivon, että pystyn myös itse tarjoamaan elämyksiä muille bloggaajille.