Mielenrauhaa ei voi siirtää eikä ostaa. Se asettuu kehoon, jos elämässä on tilaa ja luottamusta. Hanna Brotheruksen omaelämäkerrallinen Ainoa kotini (WSOY, 2021) on mitä sopivin teos päättämään suunnittelemattoman, pitkäksi venyneen blogitaukoni, koska sen kuunteleminen vei minulta peräti kahdeksan kuukautta. Varmaankin ennätys sillä mittarilla, mitä teosta olen edennyt pisimpään ja silti saattanut lopulta päätökseen. Suurin syy venymiseen ei ole niinkään teoksessa – vaikka ehkä vähän siinäkin – vaan keskittymiskyvyssäni, joka on heikentynyt viime vuosina todella hälyttävästi. Keskittymisvaikeuksien taustalla lienee ainakin töiden tuominen kotiin. En ole millään mittapuulla someaddikti, mutta kenties työhön ja vapaa-aikaan liittyvien sovellusten määrällä on niin ikään ollut oma vaikutuksensa. Lisäksi menneinä vuosina jokaista lomaa on sävyttänyt jonkinlainen piharemontti tai vastaava, joten lukemiseen rauhoittumiseen ei ole ollut ihan hirveästi mahdollisuuksiakaan. Aloitin Bro
True crimea kansalle True crimen pariin päädyin syystä, että taannoisella pitkällä ajomatkalla annoin mieheni valita, mitä kuuntelisimme äänikirjapalvelusta. Hän löysi Harri Gustafsbergin ja Heidi Holmavuon tietokirjan Karhuryhmä (Otava, 2019), joka olikin varsin mainio valinta. En ollut kiinnittänyt koko teokseen huomiota, mutta muu Suomi oli, sillä Kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee -tilastoissa teos on lokakuun 2019 kolmanneksi ja marraskuun kuudenneksi myydyin tietokirja. Tamperelaisen (18.10.2019) mukaan teoksen ensipainos loppui viikossa ja keväällä 2020 on tulossa tv-sarja. Kirjablogeista tosin en arvioita löytänyt. Johtuneeko siitä, että teos vaikuttaa päällisin puolin suurelle massalle näpytellyltä pikahitiltä? Itse tosin tajusin vasta kuuntelun jälkeen, että ydinhenkilö, yli 20 vuotta Karhuryhmässä työskennellyt Gustafsberg, on televisiosta tutun Jutta Gustafsbergin ex-mies. Kansikaan kieltämättä ei vetäisi ainakaan minua puoleensa, mutta sisältö kyllä. Teo