sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Tunne, valtaa minut

Onpahan ollut viikko, aikamoinen, monelainen. Naisten mielialan sanotaan vaihtelevan helposti ja niin minulle on tällä viikolla todella käynyt. Välillä olen murehtinut omaa vajavaisuuttani ja tulevaisuudennäkymiäni ja toisena hetkenä intoillut juuri näistä samoista aiheista. No, en ehkä vajavaisuudesta mutta omista ominaisuuksistani kuitenkin. Matkalukemiseksi hain Munroa, Kalliin elämän, koska etsimääni ei juuri saanut. 





Kävin yhtäkkiä Turussa, jossa olen pitkään halunnutkin käydä, mutta en oikeastaan omasta aloitteestani vaan saatuani työhaastattelukutsun Turun lähistölle. Tämä tapahtui juuri kun olin alkanut toipua pettymyksestä tiettyjen työpaikkojen mentyä sivusuun ja jopa sopeutua ajatukseen, että lähtisin Savonmaalle kokemuksia kartuttamaan, koska sinne minut halutaan. 

Lähtö oli nopea. Soitto tuli iltapäivällä ja jo aamulla matkasin sisareni luo välietappiin, kaupunkiin, josta on loistavat junayhteydet. Tuolloin olin kyllä satavarma etten mitään työpaikkaa koskaan enää voisi saada, mutta nautin mahdollisuudesta päästä kaupunkiin, yleensä ottaen ihan sama mihin kaupunkiin mutta että siskoni kaupunkiin ja Turkuun, tässä ei ollut mitään mietittävää. Soitto tuli juuri kun olin astellut reippailun innossa lähikirjastoon hakemaan Munroa. 

Suotta ei kehuta Munron tapaa kirjoittaa. Siinä on jotain ajatuksista tuttua ja siksi on pakko jatkaa lukemista. Munron matkassa jatkan vielä, joten loppufiilikset myöhemmin. 

Suotta ei korosteta myöskään sisaruksen merkitystä. "Käydäänkö kaupassa" -fraasia seurasi tuntien pulinat ja läpikäynnit, välillä fraasia muistaen, ennen kuin lopulta joskus iltapäivällä sinne kauppaan pääsimme. Jo tämän vuoksi reissullani oli merkitys. Sisareni kirjahylly oli myös kasvanut mielenkiintoiseksi niin, että ennen varsinaisia kuulumisia setvimme kirjahyllyn uudet tulokkaat.

Kuinka rakastankaan junassa matkustamista. Viime aikoina matkat on tullut tehtyä omalla autolla mutta nyt kun tilanne vaati junaa, en ymmärtänytkään kuinka onnelliseksi tulisin tuntien junassa istumisesta. Ei haittaa vaikka pitäisi nousta aamuyöllä lämpimän peiton alta (tai siskon ihanan pehmoisen patjan päältä), junaan on ihana mennä ja uhrautuminen jopa parantaa tunnelmaa. Tunnelma on niin mieletön, että siitä vain nauttii. Matkalukeminen sujahtaa siis melko nopeasti takaisin laukkuun, vaikka se olisi Munroa. Junissa näkee usein korkeakouluopiskelijoita ja siististi pukeutuneita keski-ikäisiä. En tiedä hekö tekevät junat mielenkiintoisiksi, vai se maanteistä piittaamaton salainen reitti metsien uumenista peltojen avaruuteen ja kaupunkien sivustoihin. 

Irtiotosta huolimatta myös arki on tällä viikolla tuottanut iloa. Alakulon portilta on noustu korkeuksiin muun muassa tänä aamuna, jolloin puntari päätti onnitella kukkapuskan kera: "Tällaista lukemaa et ole vuosiin nähnyt!" Olin niin tyytyväinen että motivaatio nousi uudelle tasolle. Tuloksia, niitä minä tarvitsen. Tämänaamuinen tuntui palkinnolta sille, että olin tehnyt reissunikin täysin dieetissä pysyen, mikä oli minulta uutta. Junamatkallehan kuuluu ottaa jotain hyvää evästä, puhumattakaan että sisaren kanssa kahvittelu tarkoittaisi pelkkää kahvia. 

Joskus olemme siskoni kanssa jutelleet siitä, osaammeko kiertää kirpputoreilla, tai siis osaammeko enää nähdä kiinnostavia vaatteita tavarapaljouden keskeltä. Toisinaan teemme löytöjä, toisinaan tunnumme menettävän taitomme nähdä niitä. Minulla on hyvin pitkään ollut tuo taito kadoksissa. Paikan kiertää nopeasti löytämättä mitään. Eilen menin viemään tavaraa myyntiin, minkä jälkeen tulee luonnollisesti tehdä myös kierros asiakkaana, ja mitä! Minä sain taitoni takaisin, minä löysin, minä sovitin, minä tykkäsin ja mikä parhainta, sain ilon siitä kun löysin hienoja vaatteita täysin suunnittelematta ja vielä halvalla ja ekologisesti. 

Nyt olen pohtinut Savoon muuttoa siihen pisteeseen, että älyni on avannut sen ylimmän lampun: ei minun ole pakko muuttaa pikkukaupunkiin Savonmaalle, minä voin muuttaa Kuopioon, kaupunkiin, Suomen kahdeksanneksi suurimpaan. Kas, kun tämä itsestään selvä asia ei tullut aiemmin mieleeni, hidas syttymään, luonnehdin jo vähän tutummille. Tietenkin asiassa on muttia, jotta sitä täytyy velloa ympäri ämpäri ja lingota kertaalleen. Niin, tässä on paljon mietittävää.

 
 

PS. Viimeinen kuva on juhannuksen lukumaratonilta, ajalta jolloin dieetti ei ollut voimassa.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Lukumaratonin jälkispekulaatiot




Wuhuu! Että se olisi kommelluksitta mennyt, en voi väittää, mutta jälkikäteen saan ylpeänä, kaihoisasti ja hämmästyneenäkin kertoa, kuinka erikoinen muisto lukumaratonistani jäi. Epäilemättä maratonini ikimuistoisin hetki oli löytää itseni vesisateen tihrussa lukitun ulko-oven takana lukemassa seisaaltaan ja odottamassa, että pienen matkan päästä tuleva siippani heilauttaa avainnippua.

Olen hyvin iloinen, että päädyin mukaan maratoniin, jonka on kutsunut koolle Annami blogissaan Anna minun lukea enemmän. Yhteisöllinen tempaus sai minut innolla mukaan, ja oma tavoitteeni olikin rentoutua pitkästä aikaa kirjojen parissa, sekä myös blogimaailmassa.

Lukumääräni on melko vaatimaton, ja tästä kerrasta opinkin, että muu elämä kannattaa suunnitella vielä hieman tarkemmin etukäteen, jotta lukumaratoniin pystyy keskittymään yhtäjaksoisesti tiiviimmin. Välillä onnistuin silti lukemaan paheellisenkin itsekkäästi rauhassa, mutta kieltämättä juhannuksen kaupassakäynnit ja aterioiden valmistukset veivät oman aikansa. Niin ja uni on minulle hyvin mieluisaa.

Aluksi lukemani Sinikka Someron Koodi 112 oli melko raskasta asiaa, mutta jollain tavalla mielenkiintoista niin, että teos oli pakko nähdä loppuun saakka.  Koukuttavin kohta löytyi jo nimiösivulta:

"hän kirjoitti
ajatuksensa runoiksi
luullen että
kaikki osaavat
tehdä senkin
paremmin"

Tässä ajatuksessa oli jotakin pistävän tuttua että itseäkin jo hävetti se ainainen muihin vertaaminen.
Luettuja sivuja 174.

Tämän jälkeen päätin keventää otetta ja aloittaa uudelleen jo aiemmin aloittamani Takana puhumisen taidon Härköseltä. Tämä oli myös se teos, jonka löysin käsilaukustani avainten sieltä puuttuessa. Luettua tuli 29 sivua ja kirja jäi jälleen välipalaksi, jota täytyy maistaa vielä myöhemminkin.

Kolmas luettu teos oli jälleen runoja, Arja Tiaisen Ruusu, ruusu tämän lumisen maiseman keskelle, joka ei juurikaan puhutellut, mutta jonka halusin lukea kokonaan, koska tarkoituksenani on perehtyä runouteen aiempaa enemmän. Nimikkoruno oli kuitenkin erittäin hyvä, sen löytää tosin vasta teoksen loppupuolelta, mutta tiedätte mitä sanotaan odottamisesta hyvän yhteydessä. Yhteensä luettuja sivuja 102.

Maratonin ainoaksi romaaniksi jäi Nina Honkasen Gladiaattori, jonka alusta pidin paljon, jonka kliseeilmaukset muutaman kerran särähtivät korvaan, mutta josta jäi kuitenkin kokonaisuutena hyvä fiilis. Pidin kerronnan vaihtelusta, vaikka loppupuolella Orvokin osuudet täytyi kahlata vauhdilla, jotta pääsi seuraamaan Liisan elämää. Luettuja sivuja 216.

Yhteensä luin siis 521 sivua, joka on ehkä pieni määrä maratonissa, mutta riittävä määrä aloittavalle maratoonarille, jonka askel on vielä kovin lyhyt. Olen itse jättänyt kommentoinnin vasta tänne after readiin, mutta pidin kovasti mahdollisuudesta hästägätä elonmerkkejä Instagramin puolella. Aion varmasti jatkossakin maratoonata, vielä kun voin viisastuneena välttää ensikertalaisen hiipumiset. Kiitokset kaikille mukana olleille että tämä tapahtui.




torstai 19. kesäkuuta 2014

Lukumaraton

Elämäni ensimmäinen virallinen lukumaraton alkaa klo 20.30. Kuvassa kirjoja, jotka valikoin nopealla otteella omasta ja kunnan kirjahyllystä, ihan fiiliksen mukaan. Aloitan tuolla ylimmällä. Kivaa olla mukana! :)