keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mika Waltari: Joulutarinoita


Päätin jo aikaa sitten, että lukisin joulun aikaan Mika Waltarin Joulutarinoita. Koska aatonalusaika meni reissussa, pakkasin kirjan mukaan matkalle ja viimein paluumatkalla Silja Linen hytissä luin ensimmäiset tarinat ääneen kuin iltasaduiksemme. Hauskasta tunnelmasta huolimatta ehdin miettiä, olinko mennyt valitsemaan aivan pöljän kirjan, luullut sitä toisenlaiseksi. Satujen samettikoirat ja saippuakuplat sekä toistava kerrontatyyli tuntuivat liian tylsiltä ja lapsellisilta meille hyvin lapsenmielisille aikuisille.

Tahmean alun vuoksi sakealuminen automatkakin ehti edetä paremmalle puolelleen ennen kuin viitsin tarttua opukseen jälleen. Melko pian tarinat muuttuivat kiintoisammiksi, mukaan tuli tyylikkäitä ja mieleenpainuvia hahmoja, kaupunkeja, junamatkoja ja, mikä tärkeintä, kiinnostunut lukija. Mieleeni jäivät erityisesti uuden innon saanut taidemaalari, kirjailija, varjostettu neiti ja kaupunkiin mennyt isäntä. Lisäarvoa toivat viittaukset sota-aikaan.

Pidin siitä, että useissa tarinoissa oli jokin sama elementti, pieni yksityiskohta, edellisen tarinan kanssa niin että tarinoiden välille muodostui ohut ketju, vaikka tarinat eivät toisiinsa liittyneetkään. Sen sijaan hämmästyin, kuinka monessa tarinassa korostettiin joulukiirettä ja kaupallisuutta. Tällaisia ajatuksia oli siis jo 40-luvulla. Joulutunnelman kuvauksesta pidin niin ikään, vaikka sekin toisti ehkä muutaman kerran liikaa itseään. 

Yksi parhaista tarinoista oli Yllätys isälle, koska se sai hymyn huulille, siinä oli aitoa läheisen hyväksi toimimista ja hyvien novellien tapaisesti pikkuvihjeitä lukukokemuksen kruunaamiseksi. Hauska lisämauste oli lukemisen lomassa katsoa televisiosta muutama ilta sitten esitetty Mika Waltari Tunturikatu 13, jonka on ohjannut Atro Lahtela vuonna 2008.

Hurja vuosi 2014 tarjoaa enää viimeisiä hetkiään. Ajamme parhaillaan ystävän luokse Ouluun ottamaan vastaan uuden ja ennenkokemattoman. Minusta vuoden vaihtuminen on aina hurjan haikeaa. Eilen olin ihan allapäinkin vain sen vuoksi, että 2014 on kohta vääjäämättä historiaa. Samanlaisia melankoliatuntoja muistan muinaiselta 90-luvultakin, jolloin asuimme vielä kotikylällämme, eikä ystäväni näkeminen edellyttänyt tuntien ajomatkaa. Vain muutama askel mummon kaupan ohi, lasku ojaan ja mäkeä ylös vanhan koulun kentän reunalle, siitä ystävän ovelle. 

On joka tapauksessa mukava juhlistaa uuden vuoden tuloa ja tuntuu hyvältä, että ehdin tässä vuoden viimeisinä tunteina vielä bloggaamaan. Vuoden koontia kirjasin jo synttäribloggauksen yhteydessä 18.12., enkä ole niin kovasti lukenut, että kokisin erityistä kirjakoontia tarpeelliseksi nyt - mutta ehkä ensi vuonna. Ihanaa kirjan vuotta 2015 kaikille bloggaajille ja lukijoille! 


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Stockholm, Stockholm

Tukholmaa Södermalmilta, Katarina-hissin luota kuvattuna 23.12.2014

Ja niin joulu jolkotti ohitse tämänkin kerran. On aika palata blogipaastolta ja palauttaa mieliin, miten ikimuistoinen oli tämän vuoden joulunalusaika. Kävin rakastumassa Tukholmaan, josta on nyt paljon hyviä muistoja ja jonka monta tarinaa jäivät odottamaan seuraavaa matkaa. Vasa-museon aukioloajat menivät ristiin omiemme kanssa ja niin Drottningholmin linnaa kuin vanhaa kuninkaanlinnaakin kuvasimme vain ulkoapäin pimeän jo saarrettua kulttuurinnälkäiset turistit. Tukholma oli hurjan kaunis ja kiehtova näin talviaikaankin - kesäisestä Tukholmasta voin tältä erää vain haaveksia. Niin ja Junibackenista..

Yövyimme Södermalmilla, mikä osoittautui oivaksi paikaksi yöpymiseen ja syöpyy varmasti mieleeni ensimmäisistä öistäni Tukholmassa. Hotellin ikkunasta näki södermalmilaisten olohuoneisiin ja Katarina-hissiltä Tukholman siluetin. Sattuipa erään kerran kaupungilta hotellille tullessamme palohälytys, jolloin varoitusäänet ulvoivat herkeämättä ja hissien toimimista joutui odottamaan, kun palomiehet kiirehtivät paikalle. Hotellin yleisissä tiloissa oli taideteoksia ja huoneen seinää koristi kaunis tapetti. 



Tutustuimme kollegani suosituksesta Fotografiskan valokuviin, mikä oli sinänsä ihan mielenkiintoista  ja maailmaa avartavaa. Jotkin alkuperäisheimoja esittävät kuvat olivat hyvin vaikuttavia ja sattuipa silmiin monia julkisuuden henkilöitäkin erityisissä otoksissa. Mitään ei muitenkaan jäänyt sen suuremmin mieleen. Ehkä kova puhuri, joka vihmoi poskia vasten parkkipaikalta sisään kävellessä..

Lyhyen matkamme ehdoton kohokohta oli Modernin taiteen museo (Moderna museet), jossa aloitin uuden harrastuksenkin, taidepostikorttien keräämisen. Koskaan ennen ei ollut tällainen tullut mieleenikään, mutta museon kaupassa löysin itseni valikoimassa esteettisesti miellyttävimpiä kortteja. Einar Jolinin maiseman Utsikt över Riddarholmen (1914) toin myös julisteena ja nyt korttini ja julisteeni odottavatkin reissua kehyskaupoille. 

Kokoelmani ensimmäiset taidepostikortit Modernin taiteen museosta, Tukholmasta

Isaac Grünewald, Lyftkranen, 1915 (The Crane)
Helene Schjerfbeck, Flickgestalt, n. 1916 (Girl Figure)
Juan Gris, Paysage a Ceret, 1913 (Landskap från Ceret)
Wassily Kandinsky, Green Split, 1925 (Grön kil)
Valle Rosenberg, Damporträtt, 1914 (Portrait of a Lady)
Einar Jolin, Utsikt över Riddarholmen, 1914 (View of Riddarholmen)


Vaihtuva näyttely Skulptur efter skulptur oli tietysti hienoa nähdä livenä, kun siitä oli jo uutisissa nähnyt vilauksen. Eniten minua kuitenkin kiehtovat maalaukset ja museon hieno kokoelma. Tässä pieni koonti omista suosikeistani. (Osan suosikeistani löysin postikortteina, joten en lisää erikseen kuvia tauluista.) 

Fernand Léger, Femme au miroir, 1920
(Woman by the Mirror, öljy kankaalle)


Giacomo Balla, Velocita di una automobile + luce, 1913
(The Speed of a Car + Light, öljy paperille, siirretty kankaalle)


Salvador Dalí, The Enigma of Wilhelm Tell, 1933
(öljy kankaalle)


Sigrid Hjertén, Utsikt över Slussen, 1919
(öljy kankaalle, View of Slussen)


Yoko Ono, Painting to be constructed in Your Head, 1962
(painoväri paperille)


Raymond Hains, Allumettes blanches, 1965
(White Matches, maalattu puulle)


Nina Canell, Ode to Outer Ends, 2010
(trä, kokosnöt, kludd, elektromagnetisk generator)



Modernin taiteen museon yhteydessä on arkkitehtuurimuseo ja tutustuimme tämänvuotisen piparkakkutalokilpailun satoon. Teemana oli Room for everyone. Alla yksi näyte yleisestä sarjasta. Tämän yleisöpalkinnon saaneen teoksen on rakentanut Maria Ros. Lisää piparkakkuluomuksia pääsee näkemään Instagramissa aihetunnisteella #arkdes. Ja mikä kirja olikaan matkalukemisena, siitä uusi bloggaus tovin päästä!

Maria Ros, 2014

Carl Milles, Orfeusgruppen, 1926 - 1936
(veistos Heinätorilla (Hötorget), Tukholman konserttitalon edustalla)

Jouluisia kukka-asetelmia Heinätorilla, Hötorget




torstai 18. joulukuuta 2014

Juhlabloggaus: Kulttuuriharrastajan vuosi + synttäriarvonta

Mukavaa iltaa kaikille ja lämmin kiitos, kun olette mukana juhlistamassa hauskaa päivää, blogini yksivuotissynttäreitä! Paljastan ihan alkuun arvonnan voittajan sekä sen, mitä opinkaan ensimmäistä arvontaa järjestäessäni. Lisäksi teen katsauksen kuluneen vuoden kulttuuriharrastuksiini, jonka olin aiemmin ajatellut vuoden loppuun. Huomasin kuitenkin aiheen sopivan paremmin tämän synttäribloggaukseni yhteyteen. Vuosi on kohta ohi ja loppuvuoteen on tulossa muutenkin enemmän kirjabloggauksia. Viime päivät ovat olleet hullunmyllyä, joten jo aiemmin lukemani kirja odottelee edelleen vuoroaan ja kirjastosta on kannettu jouluherkkuja vaikka muille jakaa. Kirjabloggaajien lahjaringin kirjakin odottelee vielä paketissaan - kortissa lähettäjä paljasti genren ja voin sanoa, että kyllä, siitä genrestä pidän! Maltettava on vain hetkinen.




Listasin arpojen saajat numerojärjestykseen ja käytin arvontaan sivustoa random.org. Voittajaksi tuli tällä kertaa Henna blogista Hemulin kirjahylly. Onneksi olkoon Henna! Ilmoitathan osoitteesi sähköpostiini. Laitan kirjan huomenna matkaan, joten nähtäväksi jää, milloin se ehtii perille, mutta tulossa on :)

Niin, mitä opinkaan (ja mikä se palkintokirja on!)? Paljon lukevien joukossa yllätyskirja-arvonta ei kenties ole paras mahdollinen arvonta. Kirjan valitseminen ei nimittäin ollut kovin helppoa, kun osallistujat ovat lukeneet paljon monenlaista kirjallisuutta. Keksin kuitenkin yhden teoksen, jota ei ole kirjablogeissa liikaa käsitelty, vaikka mainittu kuitenkin on. Teos on Pentti Haanpään tänä syksynä ilmestynyt novellikokoelma Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja (Into), jonka aiemmin kadoksissa olleet novellit elämäkertakirjoittaja Matti Salminen löysi. Arvonnan järjestäminen oli todella mukavaa, ja uskon, että seuraavalla kerralla kerron arvottavan kirjan jo etukäteen, kuten monilla arpojilla onkin tapana. Ja jos jotakuta kutkuttaa juuri tällä hetkellä osallistua kirja-arvontaan, sellainen on Marja-Liisan blogissa Tuhansia sivuja.


Joanna von Scarlettin kulttuurivuosikatsaus

Mitkään muut sanat eivät kuvaa kulunutta vuotta paremmin kuin antoisa ja elämyksellinen. Yksi ihana juttu on se, että loppuvuotta kohti elämäni on hieman rauhoittunut ja olen voinut antaa aikaa lukemiselle ja bloggaamiselle - en tosin vieläkään mitenkään ruhtinaallisesti, mutta entistä enemmän kuitenkin, sen verran että olen päässyt kokemaan iloa näistä asioista.

1. Lukeminen

Parasta vuodessa on ollut aika lukemiselle. Marraskuussa lueskelin omaan tahtiini Karo Hämäläisen julistaman lukuhaasteen mukaan ja kesällä kokeilin paria lukumaratonia. Huomisen työpäivän jälkeen alkavalta pitkältä joululomalta odotan juurikin lukurauhaa. Parhaiten mieleeni jäivät syksyllä luettu Tuula Levon Tuulenajama ja alkuvuonna luettu Suljettu maa - elämää Pohjois-Koreassa. Ihanimmat kirjalöytöni tein syksyllä Kuopion kaupunginkirjaston poistomyynnistä, josta löysin Tuulikki Valkosen Suomalaiset maalarit Pariisissa (1987, Weilin+Göös) ja Ateneumin taidetta (toim. Salme Sarajas-Korte, 1971, Otava). Näistä voi ihailla muun muassa sellaisten kuuluisien taidemaalarien teoksia kuin Edefelt, Gallen-Kallela, Schjerfbeck ja Simberg.

Suhteeni runouteen läheni kevään ja kesän aikana. Mieleenpainuvin runomuisto on ystäväni hääjuhlan pöytäkoristeessa ollut Eeva Kilven Morsiuspari. Ihania runoja oli niin ikään Kuuttaren tekemässä kirjabloggaajien joulukalenterin kolmannessa luukussa. Kirjoihin ja lukemiseen liittyviä hyviä muistoja jäi lisäksi marraskuun Kirjakantti-tapahtumasta, jossa tapasin sattumalta Amman ja Tuulevin.

2. Kirjoittaminen

Blogin kirjoittamisen lisäksi olen kirjoittanut muutakin, en tosin erityisen paljoa. Alkusyksyllä aloitin hidastempoisen kulttuuriblogin pitämisen Keski-Pohjanmaan Kulttuuriliiton sivustolla ja tulevan vuoden alussa suhautan käyntiin kirjoittamisen perusopinnot. Päädyin myös kaksi kertaa palkintosijoille runokilpailuissa. Ensimmäinen tapahtui jo alkuvuonna, kun sain kolmannen palkinnon eteläpohjalaisessa Oiva minuuttiruno -kilpailussa, mistä muistoksi jäi muun muassa runokirjanmerkkejä. Sittemmin sain toisen sijan lahtelaisessa Makuja ja nautintoja -runokilpailussa, jonka tuotoksista koottiin antologia Runoa viinissä (Lahden runomaraton ry, 2014).




3. Taide ja museot

Taiteesta kiinnostuin oikeastaan vasta syksyllä ja aika yhtäkkiä. Ostin taidekirjoja, kävin gallerioissa ja hämmästelin, mistä ennenkuulumaton taideintoni pulpahti. En tiedä taiteesta vielä paljoa, enkä oikein osaa pukea sanoiksi, mutta taiteen näkeminen on kutkuttavan mielenkiintoista ja eiköhän se jollakin tavalla avarra ymmärrystä. 

Ei olisi voinut käydä paremmin, kun syyskuisen Madridin työreissuni ohjelmaan sattui kuulumaan käynti Prado-museossa (Museo Nacional del Prado). Siellä pääsin ihmettelemään muun muassa Picassoa, Goyaa ja El Grecoa ja olisin päässyt ihailemaan muitakin, ellen olisi humaltunut taidemuseon äärettömyydestä - näyttelyhuoneita jatkui joka suuntaan niin että avaruudellisesta hahmotuskyvystä osattomana koin viisaimmaksi kulkea seuralaiseni perässä. Kokemus oli kuitenkin vaikuttava, Goya tosin hurjan mustaa ja rajua. 

Hahmotuskyvylleni huomattavasti helpompi oli heinäkuinen visiitti Las Vegasissa The Mob Museumiin, jossa reitti kulki lineaarisesti vain yhteen suuntaan. Suomalainen lempimuistoni on tietenkin viimelauantainen Korttelimuseokäynti, joka sisälsi entisajan joulutunnelmia. Odotuksiakin on luvassa: tammikuussa talsin elämäni ensimmäisiä askelia Ateneumissa, Sibelius-näyttelyssä.



4. Teatteri ja baletti

Teatterin saralla en ollut tänä vuonna kovinkaan aktiivinen, joten mikään ei keikauttanut lempiteatterikokemusten ykkössijalta kolmen vuoden takaista Seinäjoen kaupunginteatterin Dance of the Vampires -musikaalia. Pääsin toki näkemään pitkäikäisen Kiviä taskussa -komedian Pieksämäellä ja pienemmistä produktioista sain kokea helmen: Kulmateatterissa Kuopiossa piipahtaneet Puhti duo ja Pekko Käppi saivat pienen Satamankulman esitystilan täyteen eloon esityksellään Lempee & lovee niin, etten voi unohtaa. Lahden kaupunginteatterin Viulunsoittaja katolla sen sijaan ei ollut minua varten - ainoa kerta, kun olen meinannut uuvahtaa teatteriin. Tapaus on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, etteivät kulttuurivalinnatkaan mene aina nappiin. Kaiken kukkuraksi tapaus vastaa hyvin kysymykseen, jonka yläkuvan Muumi-miete esittää. 

Mitä vielä! Blogini syntyhetkillä katsoin mainioksi osoittautuneen elokuvan Mao's Last Dancer (2009). Siinä kävi se legendaarinen, mitä ei kovin usein käy. Sattumalta katsoo jotakin elokuvaa, josta ei ole koskaan kuullutkaan ja lankeaa täysin sen pauloihin. Toisen tällaisen olen kokenut vain nuorempana siskoni kanssa mummomme vintissä, jossa televisiossa pyöri brittiläinen Väkivallan kuilu (1995). Olisi todella mukava kuulla muiltakin tällaisista kokemuksista. Minulla on nämä kaksi, joten luullakseni näitä ei elämässä montaa tule. Noh, väkivallasta takaisin balettiin - kelpo matka. Nähtyäni Maon viimeisen tanssijan luulin lähteväni melkein siltä istumalta katsomaan balettia, mutta vuosi ehti vierähtää ennen kuin tilasin elämäni ensimmäiset balettiliput. Kyseessä on St Petersburg Festival Ballet, joka esiintyy tammikuussa useissa suomalaiskaupungeissa. *Vink vink

5. Vieraat kulttuurit ja kaupungit

Vieraiden kaupunkien valoista pääsin nauttimaan enemmän kuin yhden ihmisen tarvitseekaan. Matkasin niin Pietariin, Viipuriin, Los Angelesiin, Las Vegasiin kuin Madridiinkin (ja pienempiin espanjalaiskaupunkeihin). Jouluksi aion kotiin, mutta sitä ennen odottaa vielä Tukholma ja toivon mukaan Moderna Museet. 

Jokainen paikka on omalla tavallaan viehättävä ja mieleenjäävä. Viipuri aiheutti kovasti ristiriitaisia tunteita - viehätystä ja ihmetystä. Kaupunki oli kovin rapistunut, vaikka sen kaduilla kulkiessa tunsi myös historiallista vavahdusta. Tämä reissu loi ennen kaikkea kipinän lukea Viipurin historiaa ja Viipuriin sijoittuvia historiallisia romaaneja. Niitä minulle voikin suositella! Kovin vanhaan aikaan en halua ainakaan heti lähteä, joten 1800- ja 1900-luku voisivat olla alkuun osviittana.

Espanjaa opiskelleena nautin viimeinkin pääsystä Espanjaan, jossa tosin yllätyksekseni palelin. Kulmakuppilan aamupalalla pääsin pakostakin kokeilemaan kieltä, koska englantia siellä ei tunnustettu. Niin ikään nautin losangelesilaisesta elämänenosta ja siitä auringosta, totta kai. 

En voi olla mainitsematta, että myös Kuopio on minulle tämän vuoden tuttavuus ja hyvin mieluisa nurkka kulttuurielämysten kokemiseen. En tiedä, kauanko elämäni täällä jatkuu, mutta niin kauan kuin jatkuu, uskon viihtyväni.  

Olen hyvin kiitollinen, että tänä vuonna olen saanut nähdä ja kokea niin monenlaista. Se auttaa ymmärtämään omaa elämää ja omia valintoja. Lisäksi ihmisten ja kulttuurin kohtaaminen missä päin tahansa on elämys. Toivon kaikille  rauhaisaa joulua ja lukuisia kulttuurikokemuksia ensi vuodelle!   











  
  

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kulttuurielämää Kuopiossa: Entisajan joulu Korttelimuseossa (muista myös synttäriarvonta)






Päiväni on ollut pullollaan kulttuuria. Kuopion korttelimuseon joulunäyttelyyn minun oli jouluihmisenä ja historiaintoisena pakko päästä, vaikka hieman toipilaana vielä kuljenkin. Kaikkein parasta oli vain astua tuvasta toiseen ja kokea menneen ajan tunnelmaa. Vuosisadanvaihteen joulupukilla oli yleensä sarvet ja kuvan pukki näyttääkin melko hurjalta. Vasen alakuva on paremman väen tuvasta ja kuusesta, joka asetettiin ikkunan luo, jotta se näkyisi muuallekin. 

Yläkuvat ovat 1930-luvun pienperheen joulua esittävästä talosta. Kun astuin sisään ja kuulin naisen äänen, säikähdin ensin ja mielessä vilahtivat Agatha Christiet ynnä muut, kunnes muistin, että tässä talossa kuuluu 30-luvun jouluisia radio-ohjelmia. Näyttelyssä pääsee tutustumaan myös suutarin tupaan ja kutojan tuvan jouluvalmisteluihin, joiden tuoksu huumaa jouluihmisen. Teollisuustyöläisperheen hellahuoneessa taas näkee muun muassa tähkillä koristellun joululeivän ja kattoon ripustetun vaatimattoman joulukuusen. 

Kävin totta kai myös Korttelimuseoon sisustetussa Minna Canthin huoneessa, joka on hyvin viihtyisä ja jonka sohville todellakin tekisi mieli istua kirja kädessä. Kuvareportaasimaisen bloggauksen on tehnyt ainakin Hurmioitunut. Hänen blogitekstissään on toki muutakin kuin Canthia. 

Vaikka Korttelimuseon tuottamat elämykset olisivat riittäneet yhden päivän kulttuuriannokseen varsin hyvin, tänään oli poikettava vielä luovien alojen keskus Myllyyn, koska se juhli viisivuotissynttäreitään. Myllyssä pääsi kiertelemään taiteilijoiden työhuoneissa - ja voi minkä maailman ihanimman näkymän sain kokea neljännen kerroksen ikkuna-ateljeesta, joka paljasti juuri hämärtyvän valkoisen Kuopion! Seurasin myös taiteilijaystäväni jokerikierroksen talon uumenien läpi, mikä toi mukanaan hauskoja juttutuokioita, kuumaa glögiä ja huipentui Vestäjien Jutan kirjoittamaan henkilökohtaiseen runoon, jossa muun muassa raotetaan salaperäisesti lähitulevaisuuttani: " - - missä muiden kaupunkien valot / odottavat kulkijaa - -"

Synttäreistä en lähtenyt suinkaan tyhjin käsin vaan löysin taiteilijoiden tekemiä helmiä elämääni piristämään. Synttäreistä puheen ollen, muistakaahan blogissani vielä 18.12. klo 18.12 asti kestävä arvonta. Mukaan pääsee kommentoimalla ja lisäarvan saa seuraamisesta.  

Kohta lienee aika aloittaa lauantain lukuhetki, mitä onkin jo ehtinyt odottaa. Lukuisaa viikonloppua kaikille!




maanantai 8. joulukuuta 2014

Sibeliuksen maanantai + synttäriarvonta




Hyvää arki-iltaa! Kun makaa tautivuoteessa turhautumiseen niin arvostaa maanantaita, töihin pääsyä ja tunnetta, että rattaat pyörivät. Jee! Myös blogini on elossa ja merkkipäivä lähenee. Omaa muotoutumistaan ja omistajan sitoutumista kypsytellyt blogini täyttää 18.12. sen ensimmäisen !! \o/\o/ ;) Luonnollisesti aion järjestää synttäreiden kunniaksi arvonnan, josta kerron lisää tässä postauksessani. 

Ensin kuitenkin kuulumisia. Mitä olen lukemassa? Vasemman puoleisessa kuvassa ei tällä kertaa ole kirjanselkäruno vaan lukupinkkani, jonka kanssa meinaa välillä mennä tuntosarvi kuuhun. Onko fyysisesti mahdollista lukea kuutta kirjaa yhtä aikaa? Tai mikä on se sääntö, jonka mukaan valitaan?

No, ylimmäinen, Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on kohta luettu. Jostain syystä minulla on tapana viipyillä runoteoksissa pitkään ikään kuin en haluaisikaan päästää niitä niin vähällä, pitää heidät hieman pidempään. 

Muut pinon teokset ovat:

- Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
- István Örkény: Minuuttinovelleja
- Natalie Goldberg: Hyvä kaukainen ystävä
- Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämä
- Charles Bukowski: 234 runoa 

Mikä näistä liittyykään harrastukseeni, joka saa pian uusia muotoja, mikä kotiseututietämiini ja mikä hyppäsi käpälääni kirjaston esittelyhyllystä? Näistä lisää, kunhan teoksista on sanomista.

Oikeanpuoleinen kuva esittää blogivihkoani, jonka hankin, kun ryhdyin aktiivisesti bloggaamaan. Siihen kokoan kirjat ja ideat, joihin olen ryhtymässä. Mihin olenkaan siis ryhtynyt? 

- Ryhdyin Polva-lukuhaasteeseen, jossa luen syntymäni vuonna ilmestyneen Tiina vauhdissa ja bloggaan kirjasta 6.1. klo 11.30. 

- Päädyin myös ryhtymään Talven lukuhaasteeseen, jonka ohjeet ovat Ullan blogissa Ullan Luetut kirjat. Lukupinkkani ei tosin tällaisenaan sisällä yhtään haasteeseen sopivaa teosta. Taidankin olla vähemmän järjestelmällinen kuin mitä yleensä annan ymmärtää. Yksi teos on tosin varma: Mika Waltarin Joulutarinoita. Hieman mietiskelen, kävisikö syksyn osioon kirja, jonka nimessä on tuuli, kun talven osioon käy lumi?! Mitä mieltä olette? 

Tämä merkkimiehen syntymäpäiväksi liputettu maanantai on ollut minulle ulkotodellisuuden pimeydestä (ja märistä sukista) huolimatta äärimmäisen valoisa. Ne arjen pienet ilot. Enkä voisi parempana päivänä blogini synttäriarvontaa kajauttaa kuuluville. 

¤ Kunnia siis Sibeliukselle, nyt seuraa synttäriarvonnan säännöt

    ¤ Palkintona on kirja, (joka on yllätys vielä minullekin).
    ¤ Jokainen tästä eteenpäin, aina 18.12. klo 18.12 asti blogini mitä tahansa postausta kommentoinut         saa yhden arvan. (Selvyyden vuoksi: uusi kommentti ei enää tuo uutta arpaa.)
    ¤ Toisen arvan saavat ne kommentoijat, jotka joko ovat jo seuraajiani tai liittyvät seuraamaan. 
    ¤ Pidän listaa mukanaolijoista, pöllövihossani tietysti :).
    ¤ Leikin loputtua suoritan arvonnan, pyydän voittajan osoitteen ja postitan palkinnon. 

Onnea kaikille arvontaan! Arvonnasta saa välittää tietoa. 



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pasi Lampela: Kirottujen ilot

Vietin itsenäisyyspäivää Pasi Lampelan Savonia-ehdokkaaksi yltäneen novellikokoelman Kirottujen ilot kanssa. Teemat koskettavat nykyihmistä ja paikoin kerronnassa on ilahduttavan samaistuttavia kohtia: tämän olen kokenut. Kirja ei silti ole minua varten. Kaikki se elämän kovuus ja todellisuus tuntuu niin ahdistavalta, että täytyy ehdottomasti kieltää nauttineeni lukemastani. Novelleista paljastuu, kuinka yksin ihminen yrittää elämässään pyristellä. 




Kokoelma alkaa kiintoisasti historiallisiin tapahtumiin perustuvalla novellilla Sigridille. Vaikka Eugen Schaumanin elämä ei viehätäkään, pidin novellista sen hetken, kun tekstissä mainittiin aselastin tuominen Kokkolan edustalle, karilleajo ja räjäyttäminen. Sama aselaiva SS John Graftoniin viittaava historiallinen tapahtuma vuodelta 1905 mainitaan myös hiljan lukemassani Tuula Levon Tuulenajamassa

Alkunovellin karu suorasukaisuus jatkuu läpi teoksen, minkä vuoksi se lieneekin vaikuttava. Kirjailija osaa kyllä kirjoittaa, mutta minä en ole se lukija, joka haluaa jäädä täydentämään ne novellit, joiden jatko jää ikään kuin lukijan viimeisteltäväksi ja jotka tarjoavat mahdollisuuden onnelliseenkin lopetukseen. Olin tarttunut kirjaan melko sattumanvaraisesti syntymäkuntani Vetelin kirjastossa, josta lähdin varta vasten hakemaan psykologian oppikirjaa ja jossa Lampelan teos oli asetettu näytille. Sen takakansitekstin lupaus ihmisistä muutosten ja valintojen äärellä houkutti, mutta pelkäänpä, että teos olisi saattanut jäädä lukemattakin ilman Savonia-ehdokkuutta. Olen tyytyväinen, että kahlasin teoksen läpi, vaikka se olikin kujanjuoksua pimeässä todellisuudessa. Tahdoin päästä äkkiä pois. 

Koskettavin novelli on mielestäni Virve, jossa sekoittuu oksetus ihmisen käyttämisestä omana pelinappulana ja toisaalta turvallisuus, jonka voi toisesta ihmisestä löytää. Miinuksena novelli vie kieroon siinä, miten kapea on ilojen lähde. 

Veljet on perinteinen huijausdraama, joka sinetöi kokoelman sanoman, ihmisen itsekkyyden. Täysnegatiivinen ihmiskuva ei saa minua puolelleen, vaikka myönnän, että Lampelan hahmoissa on paljon (liiankin paljon) tavallisen tallaajan todellista pimeää puolta.  

Pyrin yleensä kirjoittamaan blogitekstini ennen kuin luen muiden näkemyksiä teoksesta. Lehtien kriitikot olivat toki Kirottujen ilot lukeneet, mutta yllätyin, etten löytänyt blogeista, ainakaan Googlen avulla, yhtään arviota Lampelan uusimmasta. Tässä kuitenkin yksi siihen sarjaan. 


Pasi Lampela: Kirottujen ilot
WSOY, 2014
146 sivua