Siirry pääsisältöön

Suomalaiset klassikkorunoilijat ja heidän koskettavimmat runonsa


Ensimmäinen kerta, kun luin runo- ja tietoteoksen yhdistelmän, ja täytyy korostaa, että konsepti toimii erinomaisesti. Pekka Tuomikosken toimittamassa teoksessa Suomalaiset klassikkorunoilijat ja heidän koskettavimmat runonsa (Mäntykustannus, 2008) jokaiselta runoilijalta on kaksi runoa, joita edeltää tekijän kokoama tietoaukeama. Aukeaman ensimmäiseen sivuun on tiivistetty runoilijan elämä, kun toinen sivu on pyhitetty tekijän isän, Tuomo Tuomikosken, luontokuville ja runoilijan teosluettelolle. Muutamassa kohdassa kriittinen silmä tarttuu kömpelöön virkerakenteeseen, mutta pääosin lukeminen on nautintoa. 

Graafinen suunnittelu ja kansi on Maria Appelbergin käsialaa.

Jotkut runoilijat, kuten Immi Hellén, olivat ennen tätä teosta itselleni lähes tuntemattomia – toisista taas on mukava kertailla perustietoja, jopa oppia uutta, samalla kun pääsee uppoutumaan kauniisiin runoihin. Vaikka Joulukirkkoon oli lapsuuden lempijoululaulujani, sanoittajaan en ollut koskaan kiinnittänyt huomiota. Toinen Hellénin runoista, Oravan pesä, sykähdyttää jotenkin erityisesti tavassaan kuvata oravan pientä elämää. Kun arjen askareista nuutuneena etsiytyy säkeiden maailmaan, perinteinen rytmi ja luonnon ihmeet elähdyttävät mukavasti. Ei sen aina tarvi olla vapaata ja vakavaa. 


Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla;
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö. 

On siinä vihreä vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikasen tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa
kun kuusen latvassa keinua saa.


Ilmari Kiannon olin mieltänyt proosataituriksi, enkä tiennyt, miten eloisia runoja hänen kynästään onkaan lähtenyt. Rantakoivulleni ja Revontulten leikki osoittavat kumpikin kunniaa kauniille Suomelle. Lempipuuni koivu kelpaa runoon kuin runoon.

– –
Muu se täällä maailmassa
murtuu, jäähtyy, unhoittuu -
eipä murru muistoistani
kotirannan koivupuu!


Luonnolta ei voi tai tarvitse välttyä. Suomalainen klassikkorunous kun suurelta osin pohjaa luonnonantimiin. Kesäistä rauhaa ja saunailtaa kuvaa Kaarlo Sarkian Maisema. Riimitettyä riviä tarjoaa myös lempirunoilijoihini lukeutuva Yrjö Jylhä, jolta on mukana sekä sota-aiheinen Kaivo että eksistentialistisia sävyjä saava Enemmän, jonka ensisäe julistaa pontevasti Himoitsen olla enemmän kuin olen

Viljo Kajavan Kitara edustaa luonnosta ja riimityksestä poikkeavaa linjaa. 

Minä olen kitara,
punertavasta, lämpimästä puusta tehty.
Minä olen muuri,
johon kitara lyödään rikki.
Minä olen mies, joka lyö kitaran rikki.
– –

Mutta osaa Kajavakin tiivistää elollisen herkkyyden:

Käpälän kosketus lumeen
kuin kevyt nuuhkaisu.
Turkki ohutta tuulta.
– –

Osa teoksen nautintoa tulee luonnollisesti Tuomo Tuomikosken valokuvista, joihin on vangittu yksityiskohtia, kukintoja, oksia, heinää. Lukijan kannattaa kipaista lainaamaan teos itselleen ja etsiä vaikkapa Aaro Hellaakoskelle valittu kuva, jonka valot ja varjot kätkevät yksinäisen olennon. 




Kommentit

  1. Onpa kiehtovan kuuloinen runoteos. Minä olen lukenut viime aikoina nykyrunoutta enimmäkseen, vanhemmissakin on aarteita!

    PS
    Minulle sattui haaveri. Osallistuit arvontaan ja äänestykseen vuoden kauneimmista kansista. Poistin vahingossa kommenttisi, joten perustelusi hävisivät taivaan tuuliin. Sanoitko kauneimmaksi Ensimmäistä naista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyrunoutta olisi kyllä mukava lukea enemmän. Eipä tuo mitään. Voin käydä laittamassa kommentin uudelleen :)

      Poista
  2. Tällainen runoteos voisi toimia minulla. Luen nimittäin runoja niin harvoin, että kynnys kokonaisen teoksen lukemiseen tai edes lainaamiseen on hirveän korkea. Niiden taustoittaminen voisi auttaa kovasti! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa mielenkiintoiselta runokokoelmalta. Voisin joskus jopa tarttua tähän kirjaan ja tutkia tarkemmin.

    Luin Panu Rajalan Suomussalmen sulttaanin, joka kertoo Ilmari Kiannon elämästä. Siinä tuli hyvin esiin Kiannon runoilijan taipumukset. Hän runoili paljon. Koskettavimpina ajatuksina pidin runoja omille lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Jotenkin itseltä on aiemmin menneet ihan ohi Kiannon runot.

      Poista
  4. Onpas mielenkiintoinen konsepti! Tämä voisi toimia hyvänä siltana suomalaisten klassikoiden pariin, ne kun tuntuvat vähän vierailta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saa kyllä kerralla rautaisannoksen eri runoilijoiden tuotantoa, mutta tosiaan kaksi runoa jokaiselta. Ei ole raskas luettava, jos vieraalta tuntuu.

      Poista
  5. Oi, tuo oravalaulu oli lapsuudensuosikkini ja myös omien lapsien kanssa sitä on tullut lauleltua erinäisiä kertoja. Kirjoittajasta minulla ei ollut mitään käsitystä.
    Muutenkin olen runojen suhteen todella huono lukija. En vain taida jaksaa keskittyä niihin tarpeeksi ja lukeminen menee helposti ajatuksettomaksi tankkaamiseksi. Ehkä tällainen tietokirjamainen lähestymistapa saisi totutettua minutkin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, en tiennytkään että tuosta on lauluversio, mutta en toki ihmettele, niin kiva se on. Minun kouluaikoina on laulettu vain Aleksis Kiven Oravan laulua. Tunnistan tuon tankkaamisajatuksen. Runoja ei jotenkin pysty kerralla lukemaan valtavasti putkeen ja sitten taas pikku hiljaa eteneminen tahtoo monesti jäädä siihen aloituskertaan.

      Poista
  6. Onpa kivasti koostettu kirja. Tämä voisi toimia minullekin (ja olisi oiva lahjaidea, josta tätä enää nyt saa ostettua mistään), vaikka yleensä hieman vieroksun runoja, varsinkaan jos ovat kovin moderneja. Vanhemmat, perinteisemmät runot menevät paremmin alas, ja niitä tässä taitaakin olla tarjolla, klassikoita kun ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, tämä olisi ihana lahja ja kiva saada omaankin hyllyyn. En ole yhtään tutkinut, onko saatavilla.

      Poista
  7. Aika erikoinen teos, toimisi minulle yleissivistävänä lukemistona kun en juurikaan runoja ole lukenut. Lempirunoilijani on Risto Rasa jota luin joskus teini-ikäisenä ja siitähän on ikuisuus. Laitetaan opus harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleissivistys on kyllä mainio sana kuvaamaan sitä, mitä tämä teos antaa.

      Poista
  8. Onpa kiva kirjaidea! Oletko käyttänyt tätä opetuksessa?
    Tulee vähän mieleen Ylen Mullan alta -ohjelma, jossa esiteltiin runoilijoiden elämää ja tuotantoa sekä liitettiin se nykytaiteeseen, ohjelmassa musiikkiin, tässä valokuviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tätä käyttänyt (vielä), mutta voisi hyödyntää kyllä. Mullan alta tarjosi tosiaan myös vastaavanlaista ja sitä näytinkin luokassa viime talvena.

      Poista
  9. Hei Joanna,
    Et ole tainnut huomata sähköpostiani. Voitit blogini arvonnassa kirjan. Laita nimi- ja osoitetietosi os. riittacita@gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot