Siirry pääsisältöön

Baletista Hemingwayn kautta Macbethiin

Tällä viikolla televisio on tarjonnut reippaasti sellaista kulttuuria, jota tuijottelen silmät hymyten. Ehdottomasti mieleenpainuvin ilta tuli vietettyä katsellen elokuvaa Maon viimeinen tanssija (ohj. Bruce Beresford 2010), joka tuli keskiviikkona Yle Teemalta. Lempikanavani ehdottomati! Oikeastaan oli melkein sattumaa, että ryhdyin sitä katselemaan, enkä vielä alkuminuuteilla ymmärtänyt, miten hyvän valinnan olin tullut tehneeksi.

A. En tiennyt etukäteen Li Cunxinista tai baletista yhtään mitään, enkä kovin paljoa Kiinan politiikastakaan. Astuin siis uudelle alueelle ja lopputuloksena oli iloinen minä. On aina ihanaa lukea lopputeksteistä, miten kukakin henkilö todellisen loppuelämänsä vietti, mutta mikä ihastuttavinta, näissä lopputeksteissä nuo tiedot ovat preesensissä!

B. Tämä elokuva sai minut kiinnostumaan baletista ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Päätin, että vuoden 2014 aikana teen uuden aluevaltauksen, ja vien itseni ja avomieheni katsomaan balettia. (Viime vuonna yksi tällainen uusi aluevaltaus oli ummikkona raveihin meno syyskuussa Kajaanissa.) En tosin usko mieheni leijailevan joutsenlammessa tämän kuultuaan ;D

C. En löytänyt elokuvaa Yle Areenasta, mutta suosittelen lämpimästi kaikille.

D. Haastan jokaisen tätä lukevan kommentoimaan ajatuksiaan baletista: Onko baletti sinulle yhdentekevää, kuten minulle aiemmin, vai oletko perehtynyt asiaan jollain tavalla, kenties käynyt katsomassa balettia? Jos olet, niin mitä baletteja olet nähnyt ja mitä pidit?


Tämän balettielokuvan jälkeen tiirailimme pikkutunneilla silmäluomien raoista vielä dokumentin Teinityttönä keskitysleirissä, mikä oli hyvin mielenkiintoinen, tosin miellyttäviä asioita nuo kokemukset eivät ole.

Edellisillan kulttuuripläjäys oli ykkösen Hemingway & Gellhorn, mistä tosin on kirjoitettu verkossa lähinnä negatiiviseen sävyyn, mutta elokuva oli mielestäni katsomisen arvoinen. Hemingway näyttäytyy elokuvassa todella kamalana, mikä sinänsä yllätti minut. En ole lukenut häneltä muuta teosta kuin jonkin verran Vanhusta ja merta, (joka on hyvin pitkäveteistä), enkä tunne hänen kirjailijapersoonaansa, myönnettävä on. Minulla oli pelkkä naiivi tieto Hemingwaysta klassikkokirjailijana, jonka mukaan nimetään baareja sun muuta, ja tämän vuoksi oletin hänen olevan arvostettava historiallinen henkilö. Yhtä kaikki, koen elämyksiä katsellessani todella eläneistä kirjailijoista tai muista vaikuttajista kertovia elokuvia/dokumentteja, vaikka ne eivät olisi aina kaikkein parhaimpia. Helmet eivät erotu, jos kaikki ovat helmiä.

Huomasin kiinnostukseni todellisista kirjailijoista tehtyihin elokuviin katsottuani lähes vuosi sitten elokuvan Nuori Strindberg, jossa eniten minua sävähdytti Strinbergin vaikea asema köyhistä oloista ponnistavien ystäviensä ja varakkaampien suosijoidensa välissä. Vaikka tilanne ei ole täysin sama, olen itsekin paininut kovasti identiteettini kanssa, koska lähdin yliopistoon piireistä, joiden arkeen sana akateeminen ei kuulu. Ja kun hetkeen en löytänyt koulutustani vastaavaa työtä, tunsin olevan jollain tavalla hukassa.

Television kulttuuripaletti on lisäksi tarjoillut viime päivinä Shakespearea koskevaa tuotantoa, jonka katselu onkin parhaillaan kesken. Aloitin avomieheni kanssa katsomaan Yle Areenasta Pauli Pentin ohjaamaa Shakespeare-pohjaista elokuvaa Macbeth (1987), joka jäi vielä vaiheeseen, koska mieheni tuli lähteä töihin. Jatkoa odotellessa ajattelin katsella Shakespeare-dokumentin, jota varten miestäni ei tarvitse odottaa.

Tunnelmani viipyilevät siis tällä hetkellä katselunautinnoissa, mutta myös kirjallisella puolella on säpinää. Lueskellessani blogeja olen löytänyt useita kiintoisia haasteita, joista tulen myöskin kirjoittelemaan. Tällä hetkellä olen salaperäisesti kotini ja tulevan joulunviettopaikkani eli kotikotini välimaastossa, avomieheni lähisuvun talolla, jossa matkalukemisenani on Barbara Demickin Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa (2011). Lukeminen on alkuvaiheessa, joten vielä en osaa sanoa kirjasta muuta kuin että teos vaikuttaa avaavan silmiä sen suhteen, millaista valtionhallinto ja pienen kansalaisen elämä voikaan olla.

Ja ja mitä nautintoja voikaan lukija kokea! Löysin Lukutoukan kirjablogista, samoin kuin blogista Todella vaiheessa idean lukumaratonista. Kiitos! Tällainen maraton ei ole tullut pieneen mieleenikään, mutta nyt luulen, että jossain kohtaa lähiaikoina voisin itsekin kokeilla jonkun mittaista maratonia.

Kommentit

  1. Kun kerran haaste annettiin: en ole koskaan ajatellut baletista mitään negatiivista sinänsä, kaikki rakkaat klassiset musiikkini ovat juurikin baleteiksi tarkoitettuja (rakastan Tschaikovskya enemmän kuin mitään välillä), mutta itse baletin katselu on minulle ollut oopperaan verrattuna äärimmäisen tylsää.
    Se on kaunis taidemuoto, mutta istun mieluummin kolme tuntia oopperaa tai teatteria katsoen kuin balettia....

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista :) Tuo musiikillinen puoli onkin mielenkiintoinen Itsekin olen pitänyt baletin katsomista tylsänä, mutta nyt kun innostuin, niin käyn katsomassa, miten käy.

    VastaaPoista
  3. En ole mitenkään intohimoinen baletin harrastaja, mutta Pähkinänsärkijän ja Joutsenlammen musiikit yhdistettynä uskomattoman taitaviin tanssijoihin ja hienoon tarinaan on todella tunnelmallista ajanvietettä. Saa nähdä millaista se on livenä, mutta ainakin telkkarista katsottuna se on viihdyttävää.

    Ja Yle Teema on huippu! Telkkarittomana joskus oikein harmittaa, ettei näe kaikkea mitä haluaisi, kun aina ohjelmat eivät tule Yle Areenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihan samaa mieltä! Eilen saikin nauttia Pähkinänsärkijästä, ja se näkyi löytyvän myös Areenasta, jos sinäkin haluat taasen tunnelmoida :)

      Poista
    2. Joo, katsoinkin sen eilen joulutohinoiden keskellä ja oli yhtä ihana kuin muistin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot