Siirry pääsisältöön

Bingo - Millainen kirjankansibingoruudukostani tuli

Olen ollut mukana Oksan hyllyltä -blogin luotsaamassa kirjankansibingossa. Kyseisestä blogista voi lukea koonnin, miten siellä on bingoiltu. Varsinainen haasteyhteenveto on sivuston mukaan tulossa syyskuussa.

Oma bingoiluni on ollut todella rentoa ja loppukesän lukemiseni epäjohdonmukaista ja poukkoilevaa.  Esimerkiksi Lars Sundin Missä musiikki alkoi -romaania yritin pitkin kesää lukea ja lukea, mutta viime viikolla totesin, että kun se ei lähde niin mikäs pakko se sitten on. Tällainen tietoinen kesken jättäminen ei ole ollut minulla tapana. Teoksia on kyllä jäänyt kesken siitä syystä, että niiden lukemiseen on tullut liian pitkä tauko muiden kiireiden vuoksi, enkä ole saanut enää otetta. Kuitenkin kesken jääneet teokset ovat olleet mieluisia ja olen ajatellut, että voisin lukea niitä taas joskus myöhemmin. Mutta tästä teoksesta ajattelen nyt aivan toisin.

Saadakseni kuitenkin edes yhden bingorivin valitsin tämän viikonlopun lukemiseni kirjan kansien perusteella. Sain sopivan kokoelman kirjastosta lainaamistani erinäisistä runoteoksista. Ensin luin kuitenkin yhtä muuta runoteosta, mutta kun huomasin, että sen kansi ei edistä valmista bingoriviä, siirsin teoksen syrjään. Sitä en käsittele tänään.


Lopullinen bingoruudukkoni näyttää tältä.



Teemu Mannisen Futurama (Poesia, 2010) täyttää bingossani kohdan "numero(ita)". Vaikkakin kansikuva koostuu pitkälti kirjaimista ja erikoismerkeistä, myös 0 on mukana. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että jollei Futurama olisi osunut bingoriviini, olisin alkanut vallan villiksi ja jättänyt tämänkin suosiolla kesken, nyt kun olen antanut itselleni luvan tietoiseen keskenjättöön. 

Teos kyllä avasi silmäni. Siinä mielessä, että olen luullut pitäväni nykyrunouden hyvin vapaista assosiaatioketjuista ja uskonut, että tämäkin teos voisi olla mieleeni. Olenhan sen itse luettavaksi lainannutkin. Pitää tietenkin myös muistaa, että pidän kovasti joistakin Mannisen runoista, kuten Saan ääneni kuuluviin vain t-paidassa

Mutta nyt lukemassani kokoelmassa oli minulle kaikkea liikaa. Sinänsä tulevaisuudenkuvauksen on tässä tapauksessa kai tarkoituskin olla päätöntä menoa ja "appelsiinin sisältä takaperoisessa järjestyksessä keltaisen märän hedelmälihan keskelle kuoriutunut minä" voi rauhassa "sylkeä suustaan appelsiininsiemeniä ja kakata niiden päälle". Tämä ei suinkaan ole teoksen villeintä menoa, sillä ajatuksesta voi tunnistaa ihmisen. Vallattomimpia assosiaatioita en edes yritä lähteä purkamaan, lukija voi halutessaan perehtyä niihin omatoimisesti. Kokonaistarkoitus kai on, ettei ajatuksiin pääse kiinni, koska ne riuhtovat joka suuntaan ja ovat yhtä aikaa vaikka mitä. Kaiken kaikkiaan näkemys tulevaisuudesta on kokoelman mukaan jotenkin mahdoton. Ei tässä muuta voi sanoa. Ja siinä saa tulevaisuudessa aikamoinen sankari kansikuvan tavoin olla.



Niin ikään Miki Liukkosen Raivon historia (WSOY, 2015) on jo melko vanha nykyrunouden teos siitä huolimatta, että se on viisi vuotta Futuramaa uudempi. Teos osuu bingoriviini "raitojen" takia. 

Huvittavasti teoksen nimi viittaa edelliselle vastakohtaisesti historiaan. Runot ovat hallittavampia kokonaisuuksia, vaikka Liukkoseltakin löytää totisesti assosiaatioita, jotka eivät päästä helpolla. Lyyrinen minä kiertää kaupunkia, rellestää, ja havainnoi maailmaa, milloin kahvilassa, milloin metsän keskellä maaten. Rappioromantiikkaan nivoutuu autofiktiivisyyttä: "jos menisi keskelle liikenneympyrää ja pidättäisi hengitystä / laskisiko aurinko sitten lainkaan / tietenkin minun isäni tulisi ja käskisi lopettaa pelleily / minun arvokkuuteni on progressiivista / ja kyllä minä tiedän että minun tehtäväni hyvän aikaa / on ollut naistenlehdissä toisten kirjailijoiden solvaaminen / mutta enää minä en jaksa / minä olen toivoni menettänyt - -"



Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka (WSOY, 2007) tarjoaa paitsi samaistuttavia tunteita myös bingoruudun "kaunis vaate". 

Huotarisen runoissa miellyttää läpi teoksen melko yhtenäisenä tempova rytmi, sanonnat ja toisto. Lukijan tunteet tempovat rytmissä, ne yhtenäisyyttä vailla. Voima kuvottaa, Armo yllättää, ai näinkö se voi myös olla. 

"vintin parruilla isoäidin kapinat, tätien pölyttyneet alushameet / katosta riippuvat koukut / suvun ennusteet, psykoosit ja kylmälle arka iho / virkattua liinaa, solmittua helminauhaa / ja ristipistotyö: Aino kädet ylhäällä"

Kyseinen runo kantaa nimeä Sydämen paino. Kokoelma pakottaa pohtimaan perinteitä ja painolasteja, sitä, millä perusteella olemme oma itsemme, tai olemmeko, voimmeko olla.


Huomasin myös aivan yhtäkkiä, että luinhan toki Krakovan matkaa varten Berlitzin kaupunkioppaan, minkä voinen hyvällä omalla tunnolla asettaa kansikuvan perusteella bingoriville "eksotiikka". Opas on vuodelta 2016 ja tekijä Richard Schofield. 

Aiemmat bingoruututekstini voi lukea helposti aiemmista julkaisuistani, koska niitä ei ole kertynyt hurjasti. Koska tähän tuli koostettua jo monta teosta, en näe tarpeelliseksi tehdä enää erillistä koostetta.



Kommentit

  1. Onnittelut bingorivistä! Kiva, että sait bingoruutuja nimenomaan runoteoksista. Valitettavan harvoin tulee nykyään runoja luettua – pitäisikin ryhdistäytyä siinä(kin) suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on totta. Olen yrittänyt ryhdistäytyä sillä, että lainaan kotiin useita runoteoksia niin on sitten eri vaihtoehtoja, mihin tarttua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot