lauantai 18. lokakuuta 2014

Ajan virrassa vipeltää

Olen pohtinut aikaa ja oppinut uutta. Elämässä tulee tehdä sitä, mistä nauttii. Vaikka se kuulostaa melkein liian helpolta ollakseen mikään havaittava ahaa-elämys, sen ymmärtäminen ei ole helppoa. Vai miten selittäisit sen, että joku viettää melkein koko syyslomansa miettien, mapittaako laatikoihin ja kaappeihin epätäsmällisiin pinoihin vyöryneitä papereita, opiskellako monta kertaa siirrettyä viimeistä kurssia vai nauttiako lomasta tunnelmoiden tuikkujen valossa, katsellen Iholla-miesten letkeää elämää ja suunnistaen blogistanian kauniilla kamaralla.

Olen oppinut kaksi tärkeää asiaa ajasta, ja näiden ajatusten lukeminen on todella auttanut minua arjessa. Toivottavasti tekstiäni lukevat voivat saada yhtä innostavaa hyötyä, kun nyt kerron, mitä olen oppinut. Tänä syksynä luin Anna Perhon kirjasta Superarkea, että asioiden tekemättömyyden stressaamisen sijasta kannattaa miettiä, miten hyvältä tuntuu, kun on saanut jonkin asian tehtyä. Tämä oivallus on helpottanut minua tarttumaan sarvista ja tekemään joitakin juttuja siltä istumalta, ilman että kirjaisin asioita to do -listalle, jonne minulla ainakin tuntuu enemmänkin kerääntyvän toteuttamattomia asioita kuin asioita, jotka saisin valmiiksi. Toisen aika-ajatuksen luin jo kenties vuosi sitten, eihän tätä ajan kulua enää näin vanhana muista niin tarkkaan. Kai Vakkuri kirjoitti jossakin ajanhallintakirjassaan, että aina on aikaa tärkeille asioille. Aika simppeliä. Kyllä ihmisellä aikaa on ja hän tekee niitä asoita, joita tekee. Itsehän sen tärkeysjärjestyksen luo, oli se sitten tietoista tai tiedostamatonta luomista. Todellakin. Voi juku. Kun yhdistää nämä kaksi oivallusta, on aikaa lukea kirjallisuutta, tavata ystäviä, katsoa näytelmiä ja blogata. Olen niin iloinen näistä oivalluksista.

Miksi tämän blogin edellisestä päiväyksestä on aikaa? En ole hukkunut. Olen aloittanut kulttuuriblogin kirjoittamisen myös toisaalla, hieman virallisemmalla sivustolla. Olen myös muuttanut sinne Kuopioon, minne aiemmissa postauksissani keksinkin muuttaa. Aloitin uuden työn ja sain vieläpä tiedon työn jatkumisesta aiemmin luultua pidempään. Siinä välissä kävin Amerikassa ja Espanjassa (juuri ennen Ebolaa) ja kulttuuririntamalla on tapahtunut paljon. Niin paljon, että tarvitsen uusia postauksia. Se tietää hyvää jatkoa blogilleni. Olen elänyt ja tismalleen elänyt hetkessä, kuten tiedätte sanottavan.

Eikä se turhaa jorinaa ole. Täsmälleen neljä vuotta sitten, aivan tavallisena maanantaipäivänä, kun viikonloppuna yllättäen sataneet lumet olivat sulamaisillaan, sain puhelun. Olin käynyt espanjan luennolla, joka oli silloin vain huvia, ihanaa sellaista, jonka en ymmärtänyt auttavan minua tulevaisuudessani syksyllä 2014, kun matikan opettajan kanssa olisin aamupalalla madridilaisessa kulmakuppilassa, jonka henkilökunta ja liitutaulut puhuisivat vain espanjaa. Puhelu tuli äidiltäni, joka ei kuulostanut yhtään itseltään ja kysyi, tiesinkö, mitä oli tapahtunut. Aivan kuin hän olisi ajatellut minun voivan tietää. Ei, hän oli vain shokissa, koska isäni oli aivan yllättäen puunhakureissulla jättänyt palaamatta hänen perässään autolle ja löytynyt kaatuneena mättäälle metsätontillamme, Linnakankaalla, saappaat jalassa keski-iässä aivan kuin hänen oma isänsä muutama vuosikymmen aiemmin. Hetki, jolloin ymmärsin, että koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän.

Kirjotukseni tavoitti juuri niin synkeät tunnelmat, kuin tällaisena päivänä voi, mutta siksi onkin parasta pyshätyä tähän, isäni muistoa kunnioittaen. Jatkossa minun on syytä kirjoittaa lisää kaikesta, mitä on tapahtunut:

1. Amerikan matka
2. Madrid
3. Runokilpailumenestykset
4. Kulttuuri-innostukset
5. Kuopio ja uusi elämä
6. Kirjat, joista olen nauttinut
7. Syksyn tunnelma


Hyvää iltaa siis, ystäväiseni. Palatkaamme jälleen!

2 kommenttia:

  1. Hyvää ja ajatuksia herättävää pohdintaa! "Elämässä tulee tehdä sitä, mistä nauttii" -- kyllä, juuri näin! <3

    Olen iloinen, että palailit blogimaailmaan tauon jälkeen, kyllä tämä vaan on sellainen harrastus, joka antaa niin paljon. Minullakin on välillä pidempiä taukoja, kun muu elämä vyöryy päälle sellaisella voimalla, ettei voimia ja aikaa jää niille asioille, jotka ovat itselle rakkaita ja tärkeitä. Mutta sitä paremmalta paluun jälkeen aina tuntuu. :)

    Onnea myös uuteen kotiin! <3 Kuulisin mielelläni lisää kaikista seitsemästä asiasta: ihania matkoja ja kirjoja ja uusi asuinympäristö -- ja runokilpailumenestystäkin (kerro lisää?)! <3

    (Ja onpa ikävää kuulla isästäsi. :( Omanikin oli kuollessaan keski-ikäinen, joten voi heitä, isiämme. <3 )

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoista! Näiden aiheiden käsittelyä onkin luvassa hieman tuonnempana, sillä olen päätynyt jättämään vuoden loppuun jonkinlaisen koonnin kuluneesta vuodesta. Runoasioista voisin tosin tehdä omankin tekstin.. ;) Mukavaa, että sinäkin olet runojen ystävä :)

    Voi, kohtalotovereita olemme siis <3.

    VastaaPoista