Siirry pääsisältöön

Anni Polva: Tiina vauhdissa


Yhtään liioittelematta Anni Polvan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty tempaus sopi minulle kuin hansikas käteen: olin jo jonkin aikaa haaveillut palaavani nuoruuden kirjasuosikkeihini, mutta haave oli ollut liian heppoinen ja leijunut vain sattumanvaraisesti ilmassa. Päätin oitis tarttua haasteeseen ja valitsin itselleni luettavaksi myöhäistuotantoon kuuluvan Tiina vauhdissa (1985).
Vastoin oletuksiani kirjasto ei pursunnutkaan riveittäin Tiinoja, vaan jouduin etsimällä etsimään ja lopulta sain käsiini kolmen teoksen yhteisniteen Tiinan kesäretket (2008), johon kuuluu valitsemani ohella Tiina seikkailee ja Tiina etsii juuriaan.

Kirjan lukeminen oli monitahoinen tunteiden ja ajatusten valssi, mutta valssiksi kuitenkin pliisu. Oli jo sinänsä ilo tarttua Tiina-kirjaan, joten alku meni melkein sen siivittämänä, vaikka aavistin heti, ettei kirja ehkä olisi parhaita Tiinoja. Tutulta se ei tuntunut, joten tuskin olen tätä nuorempana lukenut, vaikka tiestysti henkilöt olivat tuttuja ja heidän kohtaamiseen liittyi nostalgiahyminää. Nostalgian tehoa olisi tietysti lisännyt se, jos kirja olisi ollut sellainen yhden teoksen perusnide, joita muinoin sivukirjaston valkeilta hyllyiltä valikoin. 


Tiina vauhdissa jakaantuu ikään kuin kolmeen osaan, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän jännittäviä tarinoita. Ensimäisessä Tiina ja Juha etsivät sopivaa paikkaa keskustella tärkeistä asioista ja seikkailuntuntu tulee siitä, että paikkaa ei tahdo löytyä, täytyy joka kerta valita uusi kohde ja matkalla hame tarttuu naulaan ja savi vaatteisiin. Se, mistä nuoripari lopulta keskustelee, ei olekaan niin ihmeellistä kuin lukijan on annettu ymmärtää. 

Kirja jatkuu itse määrittelemässäni toisessa vaiheessa kasvikurssilla, missä Tiina ja Juha joutuvat erilaisiin selkkauksiin. Tässä vaiheessa olen hieman tylsistyä. Mietin vain, miksi puutarhurin tyttö ei muista kuulleensa peippinimisestä kukasta, Polvan sanasto on paikoin mielenkiintoista ja tunnelmoin siitä, että tarinassa on kesä. Kirja pärähtää toden teolla käyntiin vasta, kun alkaa varsinainen seikkailu, kolmen peninkulman matka taiteilijasedän mökille metsän, soiden ja kallioiden lävitse. Matkalla nukutaan rohkeasti ja pengotaan vanhaa muuria uhkarohkeasti. Itse en kaipaa kirjoista kaikkein suurinta jännitystä, joten minulle sopii mainiosti tämä nuorille lukijoille kirjoitettu jännitys, jota ei viedä äärimmilleen. Asiat ratkeavat melko nopeasti.

Kirjoitin edellä ilmauksen nuoripari hieman empien, sillä asennoiduin päävaljakkopariin enemmän kavereina kuin sydämen valittuina, vaikka kirjassa kyllä tuodaan suoraan ilmi, että Tiinan ja Juhan suhde alkaa olla aika selvä. Asennoitumiseni juontanee juurensa nuoruuteni lukukokemuksiin, joista muistan lähinnä kissa ja hiiri -asetelman. Pientä kilpailua on tosin mukana edelleenkin. Tiina on hahmona jotenkin hauska, sillä hän on aivan erilainen kuin minä nyt tai varsinkin nuorempana, jolloin en aina tahtonut saada sanaa suustani, kun joku vieras jotain kysyi. Sen sijaan Tiina muistuttaa jossain määrin lapsuudenystävääni, joka on rohkea ja pääsee sen vuoksi helposti puheille missä ja kenen kanssa tahansa, mutta joutuu myös hullunkurisiin tilanteisiin. Toisaalta Tiina on ihan oma itsensä ja sellaisena aina minun ystäväni

Niin, vaikka tämä ei ehkä ollut parhaita, pidin silti kovasti Tiinan lukemisesta. Mikä parasta, tänään pääsee nautiskelemaan useiden bloggaajien Tiina-kokemuksista ja tottahan toki muistakin Anni Polva -kokemuksista. Koonti mukana olevista blogeista ja teoksista on blogissa Kulttuuri kukoistaaItse sain aikoinaan lahjaksi Polvan kirjoittaman Uskallat kai Hanna-Leena, minkä hauskuus oli ehkä siinä, että äitini kutsui minua toisinaan lempinimellä Nanna-Leena Matilda. Tiina-kirjoille Hanna-Leena ei vetänyt vertoja. Mielenkiintoista Anni Polvan syntymän 100-vuotispäivää kaikille! 

Anni Polva: Tiinan kesäretket
Karisto
2008

Kommentit

  1. Minäkään en kokenut Tiinan hahmon kanssa samankaltaisuutta. Ujous vaivasi nuorempana, sittemmin olen koettanut päästä siitä yli. :) Kiva lukea näistä Tiinoista, en nimittäin ole lainkaan varma olenko itse lukenut näitä laisinkaan. Sarjan alkupään osat tuntuvat tutummilta kun muistia kaivelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aivan sama minulla: alkupään Tiinat ovat tutumpia, mutta toisaalta muisti ei erittele kovin tarkkoja tapahtumia :D

      Poista
  2. Hih, tuli tästä mieleen, kun päivän mittaan Tiinasta ja Juhasta ollut puhetta monessa paikassa, että tyypit varmaan menivät naimisiin, mutta niillä oli niin tylsä avioliitto, että ne erosivat sovussa 10 vuoden päästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin :) Itse en ihan täysin usko, että heillä olisi kovin tylsää, ainakaan lukemani kirjan perusteella :D

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot