Vietin itsenäisyyspäivää Pasi Lampelan Savonia-ehdokkaaksi yltäneen novellikokoelman Kirottujen ilot kanssa. Teemat koskettavat nykyihmistä ja paikoin kerronnassa on ilahduttavan samaistuttavia kohtia: tämän olen kokenut. Kirja ei silti ole minua varten. Kaikki se elämän kovuus ja todellisuus tuntuu niin ahdistavalta, että täytyy ehdottomasti kieltää nauttineeni lukemastani. Novelleista paljastuu, kuinka yksin ihminen yrittää elämässään pyristellä.
Kokoelma alkaa kiintoisasti historiallisiin tapahtumiin perustuvalla novellilla Sigridille. Vaikka Eugen Schaumanin elämä ei viehätäkään, pidin novellista sen hetken, kun tekstissä mainittiin aselastin tuominen Kokkolan edustalle, karilleajo ja räjäyttäminen. Sama aselaiva SS John Graftoniin viittaava historiallinen tapahtuma vuodelta 1905 mainitaan myös hiljan lukemassani Tuula Levon Tuulenajamassa.
Alkunovellin karu suorasukaisuus jatkuu läpi teoksen, minkä vuoksi se lieneekin vaikuttava. Kirjailija osaa kyllä kirjoittaa, mutta minä en ole se lukija, joka haluaa jäädä täydentämään ne novellit, joiden jatko jää ikään kuin lukijan viimeisteltäväksi ja jotka tarjoavat mahdollisuuden onnelliseenkin lopetukseen. Olin tarttunut kirjaan melko sattumanvaraisesti syntymäkuntani Vetelin kirjastossa, josta lähdin varta vasten hakemaan psykologian oppikirjaa ja jossa Lampelan teos oli asetettu näytille. Sen takakansitekstin lupaus ihmisistä muutosten ja valintojen äärellä houkutti, mutta pelkäänpä, että teos olisi saattanut jäädä lukemattakin ilman Savonia-ehdokkuutta. Olen tyytyväinen, että kahlasin teoksen läpi, vaikka se olikin kujanjuoksua pimeässä todellisuudessa. Tahdoin päästä äkkiä pois.
Koskettavin novelli on mielestäni Virve, jossa sekoittuu oksetus ihmisen käyttämisestä omana pelinappulana ja toisaalta turvallisuus, jonka voi toisesta ihmisestä löytää. Miinuksena novelli vie kieroon siinä, miten kapea on ilojen lähde.
Veljet on perinteinen huijausdraama, joka sinetöi kokoelman sanoman, ihmisen itsekkyyden. Täysnegatiivinen ihmiskuva ei saa minua puolelleen, vaikka myönnän, että Lampelan hahmoissa on paljon (liiankin paljon) tavallisen tallaajan todellista pimeää puolta.
Pyrin yleensä kirjoittamaan blogitekstini ennen kuin luen muiden näkemyksiä teoksesta. Lehtien kriitikot olivat toki Kirottujen ilot lukeneet, mutta yllätyin, etten löytänyt blogeista, ainakaan Googlen avulla, yhtään arviota Lampelan uusimmasta. Tässä kuitenkin yksi siihen sarjaan.
Pasi Lampela: Kirottujen ilot
WSOY, 2014
146 sivua
Kommentit
Lähetä kommentti