Siirry pääsisältöön

Mika Waltari: Joulutarinoita


Päätin jo aikaa sitten, että lukisin joulun aikaan Mika Waltarin Joulutarinoita. Koska aatonalusaika meni reissussa, pakkasin kirjan mukaan matkalle ja viimein paluumatkalla Silja Linen hytissä luin ensimmäiset tarinat ääneen kuin iltasaduiksemme. Hauskasta tunnelmasta huolimatta ehdin miettiä, olinko mennyt valitsemaan aivan pöljän kirjan, luullut sitä toisenlaiseksi. Satujen samettikoirat ja saippuakuplat sekä toistava kerrontatyyli tuntuivat liian tylsiltä ja lapsellisilta meille hyvin lapsenmielisille aikuisille.

Tahmean alun vuoksi sakealuminen automatkakin ehti edetä paremmalle puolelleen ennen kuin viitsin tarttua opukseen jälleen. Melko pian tarinat muuttuivat kiintoisammiksi, mukaan tuli tyylikkäitä ja mieleenpainuvia hahmoja, kaupunkeja, junamatkoja ja, mikä tärkeintä, kiinnostunut lukija. Mieleeni jäivät erityisesti uuden innon saanut taidemaalari, kirjailija, varjostettu neiti ja kaupunkiin mennyt isäntä. Lisäarvoa toivat viittaukset sota-aikaan.

Pidin siitä, että useissa tarinoissa oli jokin sama elementti, pieni yksityiskohta, edellisen tarinan kanssa niin että tarinoiden välille muodostui ohut ketju, vaikka tarinat eivät toisiinsa liittyneetkään. Sen sijaan hämmästyin, kuinka monessa tarinassa korostettiin joulukiirettä ja kaupallisuutta. Tällaisia ajatuksia oli siis jo 40-luvulla. Joulutunnelman kuvauksesta pidin niin ikään, vaikka sekin toisti ehkä muutaman kerran liikaa itseään. 

Yksi parhaista tarinoista oli Yllätys isälle, koska se sai hymyn huulille, siinä oli aitoa läheisen hyväksi toimimista ja hyvien novellien tapaisesti pikkuvihjeitä lukukokemuksen kruunaamiseksi. Hauska lisämauste oli lukemisen lomassa katsoa televisiosta muutama ilta sitten esitetty Mika Waltari Tunturikatu 13, jonka on ohjannut Atro Lahtela vuonna 2008.

Hurja vuosi 2014 tarjoaa enää viimeisiä hetkiään. Ajamme parhaillaan ystävän luokse Ouluun ottamaan vastaan uuden ja ennenkokemattoman. Minusta vuoden vaihtuminen on aina hurjan haikeaa. Eilen olin ihan allapäinkin vain sen vuoksi, että 2014 on kohta vääjäämättä historiaa. Samanlaisia melankoliatuntoja muistan muinaiselta 90-luvultakin, jolloin asuimme vielä kotikylällämme, eikä ystäväni näkeminen edellyttänyt tuntien ajomatkaa. Vain muutama askel mummon kaupan ohi, lasku ojaan ja mäkeä ylös vanhan koulun kentän reunalle, siitä ystävän ovelle. 

On joka tapauksessa mukava juhlistaa uuden vuoden tuloa ja tuntuu hyvältä, että ehdin tässä vuoden viimeisinä tunteina vielä bloggaamaan. Vuoden koontia kirjasin jo synttäribloggauksen yhteydessä 18.12., enkä ole niin kovasti lukenut, että kokisin erityistä kirjakoontia tarpeelliseksi nyt - mutta ehkä ensi vuonna. Ihanaa kirjan vuotta 2015 kaikille bloggaajille ja lukijoille! 


Kommentit

  1. Oi, Waltarin Joulutarinoita... Minäkin lueskelin tätä nyt loppuvuodesta vähän matkaa, mutta sitten lukutuulet veivät toisaalle. Tämä on siis kesken ja saattaa olla, että tämä saa nyt odotella vuoroaan hyvänkin aikaa - mutta ei loputtomiin :) Huomasin tässä jo tuon saman kuin sinäkin, sen että kertomuksissa tosiaan korostuu usein kiire ja kaupallisuus. Voi miltä tämä meidän aikamme mahtaakaan noilta vuosikymmeniltä katsoen näyttää...

    Onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Lukuintoa loppuihin tarinoihin ja hyviä hetkiä vuoteen 15 :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot