Lukuhumua

Ihanaa, pääsen vihdoin aloittamaan kesän lukumaratonin. Istun linja-autossa Saarijärven lähistöllä kun pilvet vuorottelevat auringon kanssa. Lyhyellä Savon-matkallani olen törmännyt tuttuihin ja ostanut Kuopion torilta mansikkaa kotiinviemisiksi. Ei ole tullut etukäteen paljastettua, mitä luen, mutta menen tunnelman mukaan. Myös - tai ainakin - Instagram-tililleni päivittyy maratonmeininkiä. Tärkeintä ei ole vauhti vaan tunnelma. Aloitus pe 26.6. klo 14.10 Päivitys klo 23.52 Maraton mukavasti meneillään. Samaa kirjaa, Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä, olen lukenut pitkin päivää. Välillä on tullut katsottua televisiota (Helil kyläs ja Pieni ihmissydän piti nähdä) ja somea, mutta aika hyvin on kirjakin kiinnostanut. Linja-auto on tässä välissä vaihtunut sohvaan ja Keski-Suomi Pohjanmaahan. Silmät alkaa painua kiinni, mutta jonkin aikaa vielä jatkan. Tulin vain päivittämään tilannetta vielä kun siihen on energiaa. Jossain vaiheessa unta ja aamulla uusia sivuja. Tsemppiä

Irrallinen lisä: Bloggaus on ilman asiaankuuluvia kuvia, koska tien päällä tekninen toteutus ontui ja halusin aloittaa lukumaratonin.  Mellerin Finlandia-voittajan lukeminen on osoittautunut yllättävän raskaaksi ja sulattelua vaativaksi lukuprojektiksi, ja niinpä olen sen ohella aloittanut Suomalaiset taidemaalarit Pariisissa, Arnkilin Lauantaiesseitä ja viimeisimpänä Viktor Barsokevitschin valokuvista kertovan kuvateoksen Suhteita, jonka puraisinkin yhtenä suupalana. Niin, teos oli vallan kiehtova vuosisadantakaisine kuvineen ja historiadetaljeineen. Kiinnostus teokseen heräsi jo aiemmin, kun vierailin ensi kertaa VB-valokuvakeskuksessa ja jäin kuvittelemaan, millaista Kuninkaankadun elämä on mahtanutkaan olla aikana, jolloin naapurissa asui Minna Canth. Teoksessa on joitakin Kuopion todellisille kaduille sijoittuvia kurkistusaukkoja, joissa on pysähtyneenä pala mennyttä maailmaa. Muun muassa tulipalo- ja kansalaissota-aiheiset kuvat hätkähdyttävät. Luku- ja katselukokem

Blogi on ollut hiljaisena, koska matkasimme pitkin Ranskaa 11. - 19.6. Alkuun lomailimme Saint Tropezin kulmilla , mistä ajelimme rannikkoa pitkin Cannesin, Nizzan ynnä muiden rantakaupunkien kautta Mentoniin . Hurahdimme myös Monacon läpi ja käväisimme tagliatellella Italian puolella San Remossa. Ranskan ja Italian rajalla näimme mieltä osoittavia pakolaisia ja seurasimme asiaa italiankielisistä uutisista trattorian televisiosta sekä ranskankielisistä uutisista hotellihuoneessa, vaikka emme juuri mitään ymmärtäneetkään. Autolla liikkuminen oli tiestysti mukavaa, mutta aika kallista, koska Ranskassa moottoriteillä on tiemaksut ja vuokra-auton piti levätä Pariisin parkkihalleissa. Loppuloman elelimme siis unelmien Pariisissa , joka oli tavallaan kuvitelmien kaltainen ja silti erilainen. Paljon jäi vielä seuraavaan kertaan, koska viivyimme Pariisissa vain kaksi kokonaista päivää.  Kohteiksi valitsimme tasapuolisesti kummankin mielenkiinnonkohteita: -

Tänään aion lukea runoutta ja omistan sunnuntaini runoille mahdollisimman suuressa määrin. Aloitan kuvan kolmikolla ja palaan kirjoittelemaan ajatuksia päivän mittaan. Riina Katajavuori: Omakuvat . Tammi, 2011. 96 sivua. Osaan vältellä, vaieta ja torjua sekä käyttää passiivia ja kiertoilmauksia.  Huoh. Olipa puristus saada ensimmäinen kokoelma luettua. Siinä välissä tuli tosin tehtyä parit ruuat, lenkit ja saunomiset ja mitä vielä, tulevan loman hotellivarausten kanssa piti häslätä.  Mutta Omakuviin. Ajatus kirjoitetuista omakuvista kiehtoi kovasti, mutta alun jälkeen lukeminen alkoi puuduttaa. Jälkisanat kuitenkin avaavat kokemusta enemmän. Katajavuori pyrkii tarkoituksella realistiseen - välillä melkeinpä naturalistiselta tuntuvaan - vartalokuvaukseen. Tyyli muuttuu kuitenkin ulkoista olemusta havainnoivasta sisäisen omakuvan piirtämiseen, mikä kiinnostaa myös minua lukijana enemmän. Toisaalta alunkin kuvaus on onnistunut, kun ottaa huomion kirjoittajan

Luotin ennakko-oletuksiini niin paljon, että uskalsin ostaa Latvalan novellikokoelman  Ennen kuin kaikki muuttuu uutena, vaikka en juuri koskaan tee niin. Yleensä kirjat päätyvät hyllyyni kirjastojen poistomyynneistä ja kirpputoreilta. Latvalan aiemmat teokset eivät ole tuttuja - vielä -, mutta Otavan katalogin esittelyteksti sai minut jopa odottamaan teosta. Parasta teoksessa oli sen kieli ja kerrontatapa. Tällaista tekstiä olen aina halunnut lukea. En pidä pitkistä maalailuista vaan näppäristä lauseista , joista pilkahtaa milloin elämän sattumanvaraisuus, karuus tai koomisuus. Vihreät ratikat kiemurtelivat ohitse, joku matkustajista hymyili minulle tietämättä mitä minulle oli tapahtumassa. Arkisesta kerronnasta tapahtumat eskaloituvat novellissa Onnistuneen kampaamökäynnin jälkeen , mikä osoittaa mainiosti elämän hienouden. Mitä kaikkea ihminen voi intoutua tekemään hetkellisen superitseluottamuksen voimassa vaikuttaa koomiselta mutta on kuitenkin hyvin lähellä todelli