Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2019.

Bingo - Millainen kirjankansibingoruudukostani tuli

Olen ollut mukana  Oksan hyllyltä -blogin luotsaamassa kirjankansibingossa. Kyseisestä blogista  voi lukea koonnin, miten siellä on bingoiltu. Varsinainen haasteyhteenveto on sivuston mukaan tulossa syyskuussa. Oma bingoiluni on ollut todella rentoa ja loppukesän lukemiseni epäjohdonmukaista ja poukkoilevaa.  Esimerkiksi Lars Sundin Missä musiikki alkoi -romaania yritin pitkin kesää lukea ja lukea, mutta viime viikolla totesin, että kun se ei lähde niin mikäs pakko se sitten on. Tällainen tietoinen kesken jättäminen ei ole ollut minulla tapana. Teoksia on kyllä jäänyt kesken siitä syystä, että niiden lukemiseen on tullut liian pitkä tauko muiden kiireiden vuoksi, enkä ole saanut enää otetta. Kuitenkin kesken jääneet teokset ovat olleet mieluisia ja olen ajatellut, että voisin lukea niitä taas joskus myöhemmin. Mutta tästä teoksesta ajattelen nyt aivan toisin. Saadakseni kuitenkin edes yhden bingorivin valitsin tämän viikonlopun lukemiseni kirjan kansien perusteella. Sain sop

Hellepilviä ja historiaa - Matkalla Krakovassa ja muualla Puolassa

Porrastreeniä ja vuorenvalloituspettymystä. Kunnon vanhan ajan henkeä saksofonin tahtiin. Hellepilviä, huvia ja historiaa. Siinä sanoja tiivistämään huikaiseva Puolan-matkamme, joka oli enemmän kuin osasi odottaa. Kesäloma alkaa olla nyt lopuillaan. Tänä vuonna jätimme lomareissun ihan loman ehtoopuolelle, jotta olisi jotain mitä odottaa ja pääsisi vielä vaihtamaan maisemaa juuri ennen töihin paluuta. Krakova oli ollut mielessämme erityisesti siksi, että mieheni halusi vierailla Auschwitzissa, mutta myös minua innosti matka historialliseen kulttuurikaupunkiin.  Lensimme Helsingistä Krakovaan Finnairin vajaan kahden tunnin aamulennolla ja perillä tuli hengailla kaupungilla ennen kuin pääsimme kirjautumaan hotelliin. Matkalaukut toki veimme hotellin laukkusäilytykseen heti alkuun.    Hotelliksi varasimme lähellä vanhaakaupunkia sijaitsevan Abella Suites & Apartmentsin, joka kuuluu Artery-hotelliketjuun. Kriteereinämme oli edullinen hinta ja hyvä sijainti. Miel