Siirry pääsisältöön

Jenny Belitz-Henriksson: Uuteen nousuun


Pitkän blogitauon jälkeen tuntuu sopivalta jatkaa bloggaamista teoksella, joka käsittelee hyvinvointia mutta jonka nimi myös kuvastaa mitä parhaiten blogiharrastukseni nykytilaa. Voi blogistania, miten olen kaivannut tänne!

Ei ole sattumaa, että päädyin kuuntelemaan liikunnanohjaaja, personal trainer ja toimittaja Jenny Belitz-Henrikssonin teosta Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä (Tammi, 2018). Viime vuosina ja erityisesti menneenä keväänä elämä on ollut, rehellisesti sanottuna, viimeisillä voimilla räpiköimistä. Vaikka jo viime syksynä päätin tietoisesti vähentää työntekoa, joka on pitkään imenyt itseni liiankin intohimoiseen suorittamiseen, kulunut vuosi on ollut vielä rajojen hakemista ja priorisoinnin opettelua, ja kyllä, sitä karseankuuloista kantapääopistoa. Vasta nyt alkaa tuntua, että olen viimeinkin sisäistänyt, millaisiin pinoihin elämän palikoita kannattaa asetella. Teoksesta jää erityisesti mieleen Timothy Ferrisin ajatus Ajanpuute on prioriteettien puutetta, sillä oman polkuni kovin kynnys on ollut uskoa, että hyvinvointi on oikeasti paljon tärkeämpää kuin työ. Tuntee itsensä jopa naurettavaksi, kun miettii, miten väärin palikoita on pinonnut (piti muuten tarkistaa Kielitoimiston sanakirjasta, menikö viimeisin verbimuoto oikein). 

Belitz-Henrikssonin keskeisin lähtökohta on tehdä elämänmuutos positiivisen kautta, ilman kieltämistä ja pakkoa. Vaikka ajatus ei ole ainutkertainen, teos tarjoaa tärkeää terapeuttista vertaistukea ja positiivista energiaa, mitä olen saanut myös seuraamalla Jennyn, eli Vastaisku ankeudelle -bloggaajan Instagram-tiliä. Kirjoittaja on kamppaillut hyvinvointinsa kanssa ja löytänyt vihdoin tasapainon. Hän on maalaisjärkinen esimerkki siitä, että ihminen valitsee itse tapansa elää ja seurauksista voi kiittää tai syyttää lähinnä itseään. Hän kertoo, miten toimii käytännössä vaikkapa syömisten, lenkkeilyn ja alkoholin kanssa, puhtaita sukkia unohtamatta. Kun on sunnuntaina päättänyt tulevan viikon treenit, hän tekee ne, vaikka keli olisi mitä tahansa. Ydinsanomaksi kohoaa ajatus, että elämänmuutoksessa ei ole kyse itsekurista tai projektista, vaan siitä, mitä haluaa ja päättää tehdä ja tekemisen aika on nyt. Ihminen tottuu tapoihinsa, olivatpa ne sitten huonoja tai hyviä. 

Ihastuttavinta teoksessa on tieto, jota en ollut tullut ajatelleeksikaan: viikossa on 168 tuntia. Kirjoittajan mukaan ei pitäisi olla hankalaa käyttää tuosta tuntimäärästä vaikkapa kuutta tuntia liikuntaan. Nukkumiseen olen itse aina panostanutkin hyvin, mutta muu lepo, puolison ja ystävien kanssa oleilu, liikunta ja kirjoittaminen ovat asioita, joille jaan nyt enemmän tunteja kuin aiemmin. Silloin kun työ oli koko elämä, tuntui hullulta tuhlaukselta, että käyttäisi aikaa vaikkapa elokuvan katsomiseen puolison kanssa! Kuulostaa järjettömältä. Pohdin joskus oikeasti, milloin ja miten ihmiset katsovat Netflixiä. Nyt olemme löytäneet yhteiset rennot illat Yle Areenan norjalaissarja Kotikentän parissa.




Uuteen nousuun -teoksen kuuntelu tuntui aluksi huvittavalta, koska äänessä kuulosti olevan Saara Turusen Sivuhenkilön päähenkilö. Olin viime kesänä kuunnellut Sivuhenkilön Anni Kajoksen lukemana enkä ollut kuullut samaa ääntä sen koommin ennen kuin nyt. Kuluneena vuonna olen lueskellut ja kuunnellut kirjoja jonkin verran, mutta ei ole tullut kuuloonkaan, että olisi ollut energiaa kirjoittaa mistään mitään. 

Muutin elintapojani talvella terveellisempiin ja ihmettelin alkuun, miksi esimerkiksi painoni ei pudonnut yhtään. Tajusin sitten, että koska kehoni oli niin väsynyt, sillä ei ollut voimia mihinkään muutoksiin ja siitä, mitä on, pidettiin kiinni kaikin rasvasoluin. Rajasin edelleen työaikoja ja lisäsin pelkkää olemista. Terapoin tuolloin itseäni myös lukemalla Sanna Aulankosken ja Maaret Lundahlin teosta Voimat takaisin – Tietoa ja dialogia työuupumuksesta sekä Liisa Uusitalo-Arolan kirjaa Uuvuksissa – Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin. Ensin mainitussa lohdutti erityisesti kokemus siitä, että uupumusta ei aiheuta pelkästään työ, jossa on ongelmia, vaan myös työn imu voi viedä liiaksi mukanaan. Tällainen kokemus vastasi paremmin omaani. Uuvuksissa-kirjan lukuhetkistä tuli nautinnollisia, kun aina oikein odotin, että pääsen lukemaan uupumuskirjaa, mikä tuntui ajatuksena jopa hieman huvittavalta. Sain teoksesta voimaa. Silti tarvitsin vielä pitkän kesäloman, jotta sekä kehoni että mieleni alkoivat elpyä kunnolla.   

Vaikka selfhelp saa toisinaan parjausta osakseen, minusta sillä on tärkeä paikka kirjallisuuden osana. Kaltaiseni itsenäiseen pohdiskeluun taipuvaiset henkilöt voivat käsitellä ajatuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi tai sanoa ääneen. Kun tilanne on haastava, mutta sellainen, ettei välttämättä vaadi vielä ammattiapua, itsenäinen lukeminen tai kuuntelu voi tuoda apua. Kun taas voimat olivat jo palautuneet, oli hyvä aika hakea inspiraatiota, vertaistukea ja vahvistusta Belitz-Henrikssonilta, joka käsittelee sellaista elämänvaihetta, jossa ihminen pystyy tekemään päätöksiä, joilla tarjoaa itselleen hyviä asioita. Hän huomauttaa, että missä tahansa elämäntilanteessa muutokset eivät ole mahdollisia. Perusarjen palikoiden on oltava jossain määrin kohdillaan, että ihmisellä on tarpeeksi voimia muutokseen. En yleensä pety tämänkaltaisiin teoksiin, koska en odotakaan niiltä mitään kaiken mullistavia uusia ajatuksia, vaan vahvistusta omalle tekemiselle ja ajatuksille, tärkeiden asioiden ottamista tietoisen pohdiskelun kohteeksi, pientä potkua persuksiin. Teoksen hyötyjä on erityisesti omien tottumusten pysäyttäminen tietoisen tarkastelun alle ja jo se, että huomaa, miten tottumus tosiaan ohjaa laivaa. Jos jollekin nämä asiat ovat itsestään selviä, hyvä hänelle, mutta itse koen tarvetta pysähtyä näinkin tavallisten asioiden äärelle.

Lukujen lopussa lukija pysäytetäänkin Pohdi ja kirjoita -osioilla, joiden kysymykset noudattavat positiivisen ja käytännönläheisen asennoitumisen linjaa. Teos myös rytmittyy Belitz-Henkrikssonin omien esikuvien ja hyvinvoinnin ammattilaisten näkökulmilla. Mukana on esimerkiksi Anna Saivosalmi, joka vakuuttaa lyhytkestoisenkin liikunnan hyödyistä. Hänen jumppavideoitaan olenkin usein tallentanut Instagramissa niiden mukavien ja simppelien liikkeiden takia. 

Nyt kun itselläni on potkua, käytän tuntejani myös blogiharrastukseen, joka tuo ihan itsessään hyvää mieltä. Kiitän samalla kaikkia inspiroivia ihmisiä, jotka jakavat elämänmakuista energiaa blogeissaan tai muualla somessa. Sille on tarvetta. 

En löytänyt itselleni tutuista kirjablogeista arvioita kirjasta, mutta muissa blogeissa kirjoituksia toki on. Esimerkiksi Minäkö keski-ikäinen -blogin Tiia K kertoo Uuteen nousuun -kirjan julkkareista. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot