Claes Andersson: Syksyni sumuissa rakastan sinua

Bloggaan, eli elän jälleen. Tauko oli suunnittelematon, kuten lievä ahdinkokin, mutta olosuhteisiin nähden pakollinen. 

Sivu sivulta olen yrittänyt pitäytyä talven lukuhaasteessa, vaikka lukuaikaa ja -energiaa on ollut minimin murto-osa. Toivon mukaan ehdin kokea loput teokset viimeisen viikon aikana.

Valitsin Claes Anderssonin Syksyni sumuissa rakastan sinua, koska havahduin joskus muinoinkin pilkahtaneeseen ajatukseen, että Anderssonia voisi vilkaista. Olen nauttinut Andersson pitää pirunmoista meteliä -runosta (alun perin kokoelmasta Under, 1984, suom. Pentti Saaritsa) siitä lähtien, kun sen Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja -sarjan Kurssivihko kuutosesta lukaisin. Pyrin aina töissä lukemaan sitä nuorten kanssa ääneen. Se on hauskaa ja silti vakavaa ja siinä on sitä kaikille niin tuttua. Pääsee vieläpä käsittelemään metarunon olemusta. 

Mutta sallikaa jatkaa siitä, mitä tuntemuksia runot herättivät. Syksyni sumuissa on ilmestynyt alun perin nimellä Jag älskar dig med mina höstliga dimmor kokoelmassa Hjärtats rum. Valda dikter 1962 - 2012 (2012) ja teoksen on suomentanut Jyrki Kiiskinen 2013. 

Syksyni sumuissa rakastan sinua oli lyhyenkin lukukokemuksen aikana hurjan vaihteleva. Alkuun tietysti viehätyin runollisesta ja melankolisesta nimen alusta syksyni sumuissa. Ensimmäinen runo (muuttoa odotellessa) vetosi minuun monella tasolla. Toisaalta se on mainio aloitusruno, joka sai haluamaan lisää. Toisaalta sen luettelevissa säkeissä on kovin paljon tuttua, Listaa huolet ja innostuksen aiheet. Runo on paitsi lähtemisen ja kuoleman kuvausta, erityisesti pohdintaa siitä, mikä elämässä on elämää. Ensiruno paljastaa myös, että kokoelmassa tulee olemaan rohkeita ja julmiakin ajatuksia: Merkitse muistiin ne joita olet kaivannut ja ne joita olet himoinnut / Myös ne joita vihasit ja jotka halusit murhata.

Vielä toinen runo (ajatuksia) tuntui helkähdyttävältä ja onkin yksi teoksen kauneimmista. Moni runo jäi kirjan sivuille sen kummemmin havahduttamatta ja osa julmista, rajuista elämän pahuuksista havahdutti siinä määrin, että sai ennemminkin aikaan torjumisreaktion. Vaikka niiden lienee tarkoituskin saada havahtumaan. Pahuutta on maailma täynnä ja pahuus on täysin epäinhimillistä, sellaista mitä ei voi ymmärtää. Itse en kuitenkaan välitä niin rumia asioita lainata blogiini ja jätänkin tutustumisen lukijalle. 

Eniten viehätyn vastakohtaisuuksia ja ketjuuntuvia ajatuksia sisältävistä runoista, kuten (huoneet), ja Linnut ovat lakanneet laulamasta siellä missä et enää ole. Helmiä ovat myös hauskat oivalluksenomaiset säkeet Ai että meillä olisi jotain yhteistä, hänellä ja minulla? / Ai että olisimme suorastaan yksi ja sama henkilö? Pidän siitä, että Andersson runoilee suuria tunteita paljolti tavallisentapaisilla virkkeillä niin että lauseet saavat muotonsa, syntaksi on ymmärrettävää, vaikka säkeenylityksiä on tiuhaan, eivätkä kielikuvat tai sielun etsiminen kaikkoa. Sitä en osaa sanoa, minkä verran suomentaja tähän vaikuttaa. 

 - - 

Siellä missä et enää ole Bach Schubert ja Mozart vaikenevat 

Jazzmuusikot ovat lakanneet soittamasta

ja lähteneet kotiin sieltä missä et enää ole. 

 - -  

Kuolema on läsnä ihmissuhteissa, sodassa, Fukushimassa ja syövässä. Runossa (unia) kokemukset tuntuvat lähestyvän niin läheisten kuoleman, unessa muuttumisen kuin kirjallisuus- ja näyttelijäalluusioiden (Topelius, Walter, Bogart, Hepburn) vyöryllä. Rakkaus- tai varsinkaan eroottisaiheiset säkeet eivät tunnu niin sävähdyttäviltä kuin vaikkapa runo (kosketa minua), jossa puhutellaan yhtä aikaa yksilöä, yhteiskuntaa ja Jumalaakin. Monitahoisuuden ja syyttelyn tematiikan vuoksi runo kohoaa kokoelman suosikikseni. 

Kokoelman päättävä nimiruno on kieltämättä hyvä. Parhaiten mieleen jää säe Niin kuin vuotava soutuveneeni rakastaa sinua. Viimeisen osion, rakkausosion, aloittava lapsenlapsen ylistysruno on hellyyttävä ja lapsiaiheinen (sotalapsi) kohoaa asteikollani kokoelman toiseksi parhaaksi, koska siinä paradoksaalisuus liittyy läheisten, sodan ja lapsuuden pohtimiseen. 

Kannatti. Olen taas hieman viisaampi ja hieman sykähtynytkin.




Claes Andersson: Syksyni sumuissa rakastan sinua
suom. Jyrki Kiiskinen
WSOY 2013
76 s.