Siirry pääsisältöön

Ihka ensimmäinen haaste/tunnustus, jonka sain

Kiitos Todella vaiheessa -blogin Retalle, että haastoi minut vastaamaan kymmeneen kysymykseen ja sitä myötä haastamaan uudet henkilöt omiin kysymyksiini.


  


Tässäpä vastailut Retan kysymyksiin.

1. Kuinka hyvä tietokoneen käyttäjä olet?
Aika hyvä siinä mielessä, että olen käyttänyt konetta hyvin monessa eri yhteydessä ja pyrkinyt oppimaan uutta. Erityisesti toimisto-ohjelmat ja sosiaalinen media on tuttua kauraa. Toisaalta joillakin osa-alueilla saatan olla melko osaamaton, sanotaan nyt vaikka komentorivit tms.

2. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa voisit mennä naimisiin, jos se olisi mahdollista? (Myönnän, että varastin tämän kysymyksen Yöpöydän kirjat -blogista, mutta kysymys oli liian hyvä ohitettavaksi!)
Kysymys tuntuu äkkiseltään hankalalta, mutta sitten mieleen juolahtaa vanha fiktiivinen ihastukseni Ben Covington Felicity-sarjasta. Myönnän toki, että näyttelijän ulkonäkö saattoi vaikuttaa asiaan.

3. Minkälainen kirja jää sinulla kesken?
Joskus haluamattani minulla jää kesken hyväkin kirja, mutta pääsääntöisesti kesken jää kirja, joka ei vain yhtään sytytä. Kirja, joka on minulle tylsä.

4. Mikä on lempigenresi (kirjat, elokuvat, TV-sarjat yms.)
Nykyaikaiset arjen kuvakset ovat ominta kirjamakuani, mutta myös historialliset romaanit houkuttelevat tällä hetkellä. Pidän lisäksi älykkäästä dialogista, jota on esimerkiksi TV-sarja Gilmoren tytöissä. Olisin hyvin mielissäni, jos joku osaisi suositella minulle kirjoja, joissa on älykästä dialogia. Elokuvissa suosikkigenreni ovat draama ja komedia. Jännityselokuvat jätän näkemättä.

5. Kuvaile kirjastoreissuasi.
Menen kirjastoon usein listan kanssa ja tulen sieltä mukanani paitsi listani kirjat, myös kasa muita silmiini osuneita kirjoja siinä määrin, etten tule kaikkia koskaan oikeasti lukemaan. En siltikään pysty jättämään kiinnostavaksi havaitsemaani opusta hyllyyn odottamaan seuraavaa kertaa. :D

6. Minkälainen sisustus asunnossasi/huoneessasi on?
Sisustus on melko yksinkertainen, sillä en halua liikaa tavaraa näkyville. Pidän valkoisesta ja pyrin lisäämään sitä pikku hiljaa lisää sisustukseen, jossa väreinä ovat valkoisen lisäksi pähkinän-/kahvinruskea ja musta. Tumma tv-taso ja vitriini ovat avomieheltä. Divaanisohva levitettynä on laiskanlinnamme. Yksi         lempikohtani on viisiosaiset kauniit kattolamput.

7. Kerro jokin kirjallinen tunnustus (esim. "taitan kirjan sivuja koiran korville").
Opetusharjoittelussa pidin kirjallisuuskeskustelutunteja, ja koska en ollut aiemmin lukenut suurinta osaa opiskelijoiden lukemista kirjoista (kirjoja eri kulttuureista), luin kaikista pari ensimmäistä ja pari viimeistä sivua ja tein muistiinpanoja henkilöiden nimistä. Tietoa etsin luonnollisesti myös verkosta. Näin sain toistakymmentä kirjaa jotenkin haltuuni lyhyessä ajassa.

8. Onko kirja, elokuva, TV-sarja tai vastaava koskaan vaikuttanut pukeutumistyyliisi. 
En muista mitään suoraa vaikutusta, mutta joskus nähdessäni tyylikkään naisen elokuvssa tai sarjassa olen kyllä haaveillut löytäväni itse samanlaisen tyylin. Valitettavasti en osaa nimetä mitään tiettyä.

9. Oletko tarkka seuraamistasi blogeista vai seuraatko melkein ketä vain?
Pyrin hieman valikoimaan, jotta blogien määrä ei paisu liian suureksi. Mitään ylitiukkaa rajaa minulla ei kuitenkaan ole.

10. Mikä olisi unelma-ammattisi, jos mikään ei olisi estämässä?
Kävisin kulttuuritapahtumissa ja kirjoittelisin kokemuksistani.



Seuraavaksi omat kysymykseni.

1. Jos fiktiivisille suosikkihahmoillesi jaettaisiin mitalit, ketkä kolme hahmoa nousisivat palkintopallille?
2. Kerro jokin kirjoihin liittyvä muisto lapsuudestasi.
3. Osaatko suositella kirjoja, joissa on älykästä dialogia?
4. Mitä kuvankäsittelyohjelmia käytät bloggaamisen vuoksi, jos käytät?
5. Mikä on erikoisin paikka, jossa olet lukenut?
6. Vietätkö viikonloppusi tietyn kaavan mukaan vai onko jokainen viikonloppusi hyvin erilainen? Jos viikonlopuissasi on tietty kaava, millainen se on? Jos ei ole kaavaa, kerro viimeisimmän viikonloppusi vietosta.
7. Mitä sarjoja seuraat televisiosta?
8. Mihin haluaisit mennä lomalle?
9. Mainitse jokin mielestäsi näkemisen arvoinen paikka Suomessa.
10. Ketä julkisuuden / historian henkilöä arvostat tai ihailet?


Haastan seuraavat henkilöt:

Krista blogista Lukutoukan kulttuuriblogi
Sara blogista P.S. Rakastan kirjoja
Suvi blogista Orfeuksen kääntöpiiri





Kommentit

  1. Aika hyvä tekniikka tuo kirjojen haltuunotto :) Olen itsekin tehnyt jotain samantapaista. Aina ei ehdi lukea tiettyyn deadlineen mennessä kaikkia kirjoja, ja jos kirja ei ole ollut niin hyvä, että haluaisin välttämättä lukea sen kokonaan, olen lukenut ensiksi niin pitkälle kun olen ehtinyt, siten hypännyt ja lukenut viimeisen luvun ja tsekannut loput netistä. Näin on saanut yleiskuvan kirjasta ja pystyy keskustelemaan siitä pääpiirteittäin, vaikkei joka sivua olekaan lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että muillakin on vastaavia kokemuksia :) Aina ei tosiaankaan vain pysty kaikkea lukemaan. Harjoitteluohjaajani oli itse aiemmin pyrkinyt lukemaan kaikki kirjat, joita oppilaat lukevat, mutta sittemmin luopunut tavoitteesta.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, mukavia kysymyksiä. Viivytän hieman haasteeseen vastaamista, sillä olen muuttamassa ja on hässäkkää. Mutta ensi viikolla, uudessa kodissa, uhraan tähän hetken jos toisenkin ja teen ajatuksella. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, mainioita kysymyksiä! :) Pistän nämä mietintämyssyyn ja palaan myöhemmin paemmalla ajalla, nyt on töissä sellainen puolitoistaviikkoinen, että oma elämä on käytännössä pausella sen aikaa... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, joo työelämä vie välillä reilummin aikaa ja energiaa. Innolla jään odottelemaan vastauksiasi, kunhan hellittää! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellimaraton 17.-18.12.2016

Laimea Stoner, leiskuva Lempi ja muuta kuunneltua

Pasi Lampela: Kirottujen ilot