Kun pääsin perjantaiheimoon

Laineilla taas.

Olemme nyt muuttaneet. Nautin, kun asunnossa on vielä uutuudenviehätys. Välillä pysähtyy ikkunan luokse tuijottelemaan, miltä maailma näyttää näillä leveyspiireillä. Iltaisin on ihana sipsutella joululahja-Niiskuneiti-tämä-on-niin-mukava-päällä-yöpaidassa uuden asunnon hämärässä. Kun uusi maailma avautui, kauppareissuillakin tuli tarve navigaattorille.

Uusi työ on vyörynyt päälle valtavalla voimalla. Nopea muutto vuoden ykköspäivänä ja häntä koipien välissä loppiaisviikonloppuna takaisin Etelä-Pohjanmaalle siivoamaan vanhan asunnon pölyä. Meno on ollut hullua, ainutkertaista. Sipsutteluakin on ollut vain hetkellisesti, viimeisten ajatusten hiilloksessa illan jo vaihduttua yön puolelle.

Kuvassa näkyy, mitä kirjoja olen viime aikoina lueskellut tai selaillut. Kun pitää tiettyjä kursseja ensimmäistä kertaa elämässään, sitä tekee aika paljon työtä. Olen kiitollinen, että saan opettaa äidinkielen lisäksi muutakin: taiteen ja kulttuurin kurssia voisin pitää mieluusti vaikka joka päivä aamusta iltaan. Myös yritys-, yhteiskunta- ja työelämätieto on mielenkiintoista, mutta tämän kurssin tuntien valmistelu teettää eniten työtä.

Edellisessä työssä vuoroja oli myös viikonloppuisin, joten nyt pääsin osalliseksi sitä monille niin tavallista asiaa, että perjantai-iltapäivänä hymy on herkässä. Vaikka työstään pitääkin, perjantai tuntuu juhlalta. Pätkä-siellä-täällä-työläisenä olen tämän tunteen monesti menettänyt ja siksi osaan sitä arvostaa. 

Ympäristöön en ole vielä ehtinyt tutustumaan. Eniten odotan, että pääsen avaamaan Sen oven. Tarkoitan luonnollisesti uuden kotikaupunkini kirjaston ovea.