Lukuhumua

Valmistautuessani kirjabloggaajien Kuopion -kokoontumiseen muistin, että Tatu Kokon vastaavassa tapahtumassa 6.7.2016 lahjoittama historiallinen romaani Heinäkuun päivä (Icasos, 2013) oli jäänyt toistaiseksi lukematta. Mikä olisikaan parempi ajankohta korjata asia kuin Savon-kaipuun kukoistus muutama päivä ennen Kuopion keikkaa? Teos kuvaa päähenkilö Hannan elämää kahdessa aikatasossa: lapsuutta serkku Akun kanssa vuodesta 1891 vuosisadanvaihteen levottomammalle puolelle ja elämän viimeisiä hetkiä 1960-luvulla, kun helsinkiläistoimittaja Jarmo Vitbrandt kurvaa kuplavolkkarillaan Muuruvedelle Savon sydämeen elämänsä jutun perässä. Savo, kuvataide ja kirjallisuushistoria - en voinut muuta kuin ihastua teokseen. Snellmanin-puistossa kasvanut kuusi on saanut todistaa kaikki nämä vuodet, ja toimittajan matkassa päähenkilö nuortuu kepeästi viipottavaksi hetkiin tarttujaksi, jolloin lapsenriemulla ei ole rajaa. Savon-kaipuun ja Kuopion kaduille pääsyn lisäksi teos hellii myös kul...

Lukaisin Tao Linin novellikokoelman Kaunis maailma (Enostone, 2019), jonka löysin kirjapinostani. En aluksi muistanut teoksesta mitään ja ihmettelin, mikä tämä tällainen kirja pinkassani onkaan, kunnes tajusin poimineeni sen kainalooni eräänä perjantai-iltapäivänä kirjaston uutuushyllystä lupaavan takakansitekstin perusteella: Kaikkien tunteet kuohuvat vallan, maineen, egon, rakkauden, rahan ja terveyden meressä.  Olin siis ajatellut teoksen sopivan makuuni, mutta työviikon päätteen päähänpisto selittänee muistijäljen haalistumisen sinä aikana, kun teos lojui odottelemassa.  Taisin hieman yliarvioida takakannen lupaukset. Lyhyt, nopealukuinen kokoelma antoi odottaa parastaan loppupuolelle, ja vasta kun aloin ymmärtää jostain jotain, teos loppuikin jo. Kaikkea tuota en ainakaan ehtinyt sisäistää. Rakkauden meressä kuohuvien tunteiden sijaan puhuisin ennemminkin itseä tutkivista, usein parempaa hamuavista yksilöistä, joiden olemus sinänsä kuvaa melko hyvin nykymenoa...

Pitkän blogitauon jälkeen tuntuu sopivalta jatkaa bloggaamista teoksella, joka käsittelee hyvinvointia mutta jonka nimi myös kuvastaa mitä parhaiten blogiharrastukseni nykytilaa. Voi blogistania, miten olen kaivannut tänne! Ei ole sattumaa, että päädyin kuuntelemaan liikunnanohjaaja, personal trainer ja toimittaja  Jenny Belitz-Henrikssonin teosta Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä (Tammi, 2018). Viime vuosina ja erityisesti menneenä keväänä elämä on ollut, rehellisesti sanottuna, viimeisillä voimilla räpiköimistä. Vaikka jo viime syksynä päätin tietoisesti vähentää työntekoa, joka on pitkään imenyt itseni liiankin intohimoiseen suorittamiseen, kulunut vuosi on ollut vielä rajojen hakemista ja priorisoinnin opettelua, ja kyllä, sitä karseankuuloista kantapääopistoa. Vasta nyt alkaa tuntua, että olen viimeinkin sisäistänyt, millaisiin pinoihin elämän palikoita kannattaa asetella. Teoksesta jää erityisesti mieleen Timothy Ferrisin ajatus Ajanpuute on prioriteetti...

Kirjallisuus on ollut minulle viime aikoina ennen kaikkea äänikirjoja. Ei sillä etten välittäisi lukea vanhoja kunnon kovakantisia, mutta terassinteon ja muiden pihapuuhien viedessä aimo annoksen ajasta on ollut kaikkien kannalta järkevämpää nauttia tekstit korvien kautta.  Ehdottomasti paras kuuntelemani kirja on ollut Minna Rytisalon Lempi (Gummerus, äänikirja 2016, lukija Krista Putkonen-Örn). Lempi on lukuisten kollegoideni ja muun kirjamaailman ylistämä, eikä kaiken tohinan jälkeen ole helppo kuvailla teosta uusin tai omin sanoin. En oikeastaan edes tiedä, miksi teos on niin tarttuva. Yksi hieno piirre on teoksen kieli, jopa siinä määrin, että olisi voinut olla vielä vaikuttavampaa lukea kuin kuunnella. Kun kieli on erityistä, minulle sopii paremmin sanojen näkeminen, sillä en ole kovin auditiivinen tyyppi. Tästä syystä olen päättänyt esimerkiksi Juha Hurmeen Niemen kohdalla, että minun täytyy nähdä se, ei kuulla. Mutta Lempissä myös tarina vetoaa niin perin juuri...

Kuva Joni Lumppio Koskaan ennen ei ole minkään teoksen päähenkilö ärsyttänyt minua niin paljon kuin muusikko Palle Koskinen. Omahyväinen, itsekäs äijänköriläs, joka soittelee naisia kuin kitaraa. Ehkä vielä ärsyttävämpää on se realistinenkin seikka, että jokin tällaisissa itsestään numeron tekevissä ihmisissä kiehtoo monia, että he lankeavat, kietoutuvat niin lujasti, että irtipääseminen käy hankalaksi. Hentoinen, vaalea, pieni Anna sen sijaan käy mielenkiintoiseksi. Tavallaan hän on monella muotoa myös erikoinen, vahvakin persoona, joka taistelee selvitäkseen elämänsä koettelemuksissa. Lapsuus kartanon lähellä, elämä tädin huoneistossa ja paikoin riemullinen suhtautuminen elämään tekee heikkosydämisestä, käheä-äänisestä ja hontelosta tytöstä tarinan sielun. Sen, mihin samaistua, ketä seurata, kenelle toivoa vain parasta. Mikkola on halunnut kuvata naislaulajaa miesten hallitsemassa maailmassa aikana, jolloin sukupuolten murros alalla lähti käyntiin. Miltä Suomi näytti m...

Kesälukumaraton aloitettu myöhään kauniina kesäiltana klo 23. Iltaselle oli ohjelmassa myös halon halkomista ja saunakutsu, joten maratonin aloitus lipui viimetunneille, mutta mukava kokeilla joskus näinkin. Sääennustusten mukaan keli on viilenemään päin, joten tuntui hienolta nauttia kesän lämmöstä ja valoisuudesta täysin siemauksin, ensin halkojen, sitten kirjan parissa. Aloitin maratonin jatkamalla kesken olevaa Pauliina Vanhatalon Keskivaikeaa vuotta . Maratontapoihini kuuluu nukkua välissä kunnon yöunet, ja niin tein tälläkin kertaa. Aamulla jatkoin hivenen samaa teosta, mutta maratoonaamiseen tulee jälleen pientä taukoa, kun velvollisuudet kutsuvat joksikin aikaa.  Tässä vielä kuva eilen pihakirppisrallista löytämästäni kehdosta, johon kokosin mahdollisia maratonlukemisia. Iloa ja intoa muiden maratoonarien matkaan ja palaamisiin :) Maratonin lopetus Lopetan hyvin rikkonaisen mutta muutoin mukavan lukumaratonini sunnuntai-iltana hetki ennen ilta yhtätois...

Taas on tullut lomailtua bloggailusta. Siitä on tullut melkein enemmän normaali tila ;D Lukemisen kanssa on myös ollut vähän vaihtelevaa tuulta. Kuva kertoo, mitä teoksia olen aloittanut lukemaan, mutta lukeminen on jäänyt toistaiseksi alkuvaiheeseen.  Viimeisin kuukausi on mennyt paikallislehden ja maakuntalehden toimittajan työtä opetellessa, eli näppäimet ovat kyllä sauhunneet päivittäin. Siinä onkin yksi syy, miksi kotona sormet eivät ole enää janonneet koneelle ja blogimaailma on jäänyt vähälle huomiolle. Työ on ollut antoisaa, mutta voimia vievää ja toiveikkaana ajattelen, että tässä voisin alkaa pikku hiljaa olemaan kärryillä kaikesta keskeisimmästä, jotta arki rutinoituisi. Tämä ei tosin ole ensimmäinen kerta, kun tällaista toivon. Yhä päivittäin hämmästelen, miten paljon olen taas oppinut. Esimerkiksi tänään pääsin tapaamaan muita konsernin kesätoimittajia eri puolilta maakuntaa ja lisäksi vierailimme painotalossa. Siinä taas oma ymmärrys lisääntyi. Kirjoja ...