Lukuhumua

True crimea kansalle True crimen pariin päädyin syystä, että taannoisella pitkällä ajomatkalla annoin mieheni valita, mitä kuuntelisimme äänikirjapalvelusta. Hän löysi Harri Gustafsbergin ja Heidi Holmavuon tietokirjan Karhuryhmä (Otava, 2019), joka olikin varsin mainio valinta. En ollut kiinnittänyt koko teokseen huomiota, mutta muu Suomi oli, sillä Kirjakauppaliiton  Mitä Suomi lukee  -tilastoissa teos on lokakuun 2019 kolmanneksi ja marraskuun kuudenneksi myydyin tietokirja. Tamperelaisen  (18.10.2019) mukaan teoksen ensipainos loppui viikossa ja keväällä 2020 on tulossa tv-sarja. Kirjablogeista tosin en arvioita löytänyt. Johtuneeko siitä, että teos vaikuttaa päällisin puolin suurelle massalle näpytellyltä pikahitiltä? Itse tosin tajusin vasta kuuntelun jälkeen, että ydinhenkilö, yli 20 vuotta Karhuryhmässä työskennellyt Gustafsberg, on televisiosta tutun Jutta Gustafsbergin ex-mies. Kansikaan kieltämättä ei vetäisi ainakaan minua puoleensa, mutta sisältö ...

Pitkän blogitauon jälkeen tuntuu sopivalta jatkaa bloggaamista teoksella, joka käsittelee hyvinvointia mutta jonka nimi myös kuvastaa mitä parhaiten blogiharrastukseni nykytilaa. Voi blogistania, miten olen kaivannut tänne! Ei ole sattumaa, että päädyin kuuntelemaan liikunnanohjaaja, personal trainer ja toimittaja  Jenny Belitz-Henrikssonin teosta Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä (Tammi, 2018). Viime vuosina ja erityisesti menneenä keväänä elämä on ollut, rehellisesti sanottuna, viimeisillä voimilla räpiköimistä. Vaikka jo viime syksynä päätin tietoisesti vähentää työntekoa, joka on pitkään imenyt itseni liiankin intohimoiseen suorittamiseen, kulunut vuosi on ollut vielä rajojen hakemista ja priorisoinnin opettelua, ja kyllä, sitä karseankuuloista kantapääopistoa. Vasta nyt alkaa tuntua, että olen viimeinkin sisäistänyt, millaisiin pinoihin elämän palikoita kannattaa asetella. Teoksesta jää erityisesti mieleen Timothy Ferrisin ajatus Ajanpuute on prioriteetti...

Lienee paikallaan kertoa, minkä kirjan luin viimeksi, Tiina Raevaaralta viime vuonna ilmestyneen Laukaisun. Lukemisesta alkaa olla pari viikkoa, mutta heti en edes pystynyt kirjoittamaan. Nyt on saanut sen verran etäisyyttä, että voi jokusen sanan piirtää.  Moni varmasti tietää kirjan vaikean aiheen, perhesurmat, ja niiden syiden kutominen esiin on jopa yllättävän uskottavaa. Myös lopullinen surman toteuttaja tuli yllätyksenä, sillä vääjäämättömän kurjan elämän kuvaaminen oli mielestäni - ja mielessäni - johdattelevinaan hieman toisenlaiseen loppuun, mikä olisi ollut karu sekin.  Ahmin tarinan, vaikka olisin voinut veikata, etten herkkänä lukijana tällaiseen teokseen tarttuisi. Liekö syynä se, että olin juuri uupumuksen rajamailla kamppaillut töiden parissa, kun mustan mielen ja harmaan maailman lukeminen veti aivan ennennäkemättömällä vimmalla puoleensa. Raevaaran kieli koukutti ensimmäiseltä sivulta lähtien ja hyvin pian tarinan likainen, haiseva miljö...

Ihanaa, pääsen vihdoin aloittamaan kesän lukumaratonin. Istun linja-autossa Saarijärven lähistöllä kun pilvet vuorottelevat auringon kanssa. Lyhyellä Savon-matkallani olen törmännyt tuttuihin ja ostanut Kuopion torilta mansikkaa kotiinviemisiksi. Ei ole tullut etukäteen paljastettua, mitä luen, mutta menen tunnelman mukaan. Myös - tai ainakin - Instagram-tililleni päivittyy maratonmeininkiä. Tärkeintä ei ole vauhti vaan tunnelma. Aloitus pe 26.6. klo 14.10 Päivitys klo 23.52 Maraton mukavasti meneillään. Samaa kirjaa, Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä, olen lukenut pitkin päivää. Välillä on tullut katsottua televisiota (Helil kyläs ja Pieni ihmissydän piti nähdä) ja somea, mutta aika hyvin on kirjakin kiinnostanut. Linja-auto on tässä välissä vaihtunut sohvaan ja Keski-Suomi Pohjanmaahan. Silmät alkaa painua kiinni, mutta jonkin aikaa vielä jatkan. Tulin vain päivittämään tilannetta vielä kun siihen on energiaa. Jossain vaiheessa unta ja aamulla uusia sivuja. Tsemppiä...

Luotin ennakko-oletuksiini niin paljon, että uskalsin ostaa Latvalan novellikokoelman  Ennen kuin kaikki muuttuu uutena, vaikka en juuri koskaan tee niin. Yleensä kirjat päätyvät hyllyyni kirjastojen poistomyynneistä ja kirpputoreilta. Latvalan aiemmat teokset eivät ole tuttuja - vielä -, mutta Otavan katalogin esittelyteksti sai minut jopa odottamaan teosta. Parasta teoksessa oli sen kieli ja kerrontatapa. Tällaista tekstiä olen aina halunnut lukea. En pidä pitkistä maalailuista vaan näppäristä lauseista , joista pilkahtaa milloin elämän sattumanvaraisuus, karuus tai koomisuus. Vihreät ratikat kiemurtelivat ohitse, joku matkustajista hymyili minulle tietämättä mitä minulle oli tapahtumassa. Arkisesta kerronnasta tapahtumat eskaloituvat novellissa Onnistuneen kampaamökäynnin jälkeen , mikä osoittaa mainiosti elämän hienouden. Mitä kaikkea ihminen voi intoutua tekemään hetkellisen superitseluottamuksen voimassa vaikuttaa koomiselta mutta on kuitenkin hyvin lähellä tod...

Bloggaan, eli elän jälleen. Tauko oli suunnittelematon, kuten lievä ahdinkokin, mutta olosuhteisiin nähden pakollinen.  Sivu sivulta olen yrittänyt pitäytyä talven lukuhaasteessa , vaikka lukuaikaa ja -energiaa on ollut minimin murto-osa. Toivon mukaan ehdin kokea loput teokset viimeisen viikon aikana. Valitsin Claes Anderssonin Syksyni sumuissa rakastan sinua , koska havahduin joskus muinoinkin pilkahtaneeseen ajatukseen, että Anderssonia voisi vilkaista. Olen nauttinut Andersson pitää pirunmoista meteliä -runosta (alun perin kokoelmasta Under, 1984, suom. Pentti Saaritsa) siitä lähtien, kun sen Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja -sarjan Kurssivihko kuutosesta lukaisin. Pyrin aina töissä lukemaan sitä nuorten kanssa ääneen. Se on hauskaa ja silti vakavaa ja siinä on sitä kaikille niin tuttua. Pääsee vieläpä käsittelemään metarunon olemusta.  Mutta sallikaa jatkaa siitä, mitä tuntemuksia runot herättivät.  Syksyni sumuissa on ilmestynyt alun perin ...

Vietin itsenäisyyspäivää Pasi Lampelan Savonia-ehdokkaaksi yltäneen novellikokoelman Kirottujen ilot  kanssa. Teemat koskettavat nykyihmistä ja paikoin kerronnassa on ilahduttavan samaistuttavia kohtia: tämän olen kokenut. Kirja ei silti ole minua varten. Kaikki se elämän kovuus ja todellisuus tuntuu niin ahdistavalta, että täytyy ehdottomasti kieltää nauttineeni lukemastani. Novelleista paljastuu, kuinka yksin ihminen yrittää elämässään pyristellä.  Kokoelma alkaa kiintoisasti historiallisiin tapahtumiin perustuvalla novellilla Sigridille . Vaikka Eugen Schaumanin elämä ei viehätäkään, pidin novellista sen hetken, kun tekstissä mainittiin aselastin tuominen Kokkolan edustalle, karilleajo ja räjäyttäminen. Sama aselaiva SS John Graftoniin viittaava historiallinen tapahtuma vuodelta 1905 mainitaan myös hiljan lukemassani Tuula Levon Tuulenajamassa .  Alkunovellin karu suorasukaisuus jatkuu läpi teoksen, minkä vuoksi se lieneekin vaikuttava. Kirjailij...

Kun kiinnostuin yhtä aikaa historiallisista romaaneista ja toisaalta kirjailijakuvista, päädyin lainaamaan Tuula Levon romaanin Tuulenajama . Teos kertoo Teuvo Pakkalasta , halusta kirjoittaa ja epävarmuudesta omia tekstejä kohtaan. Teos houkutti kovasti, koska sen lupaamat sisällöt tuntuivat koskevan itseänikin ja ajankohta, jota teoksessa kuvataan, on 1900-luvun alku, joka jostain syystä on kautta aikain kiinnostanut minua historiassa eniten. Kirja imaisee kokemaan vuosisadan alun kulttuurielämää ja maantieteellisesti miellyttäviä, tuttujakin paikkoja.  Kirjoittajana olen itsekin täysi myrsky, niin hyvässä kuin pahassa. Välillä usko itseen kohottaa, välillä epävarmuus lannistaa. Kirjoitan innoissani, menestyn runokilpailussa, intoilen ja lopulta häpeän omia tuotoksiani. Lieneekö tämä yleisinhimillinen piirre vai vain tietynlaisten persoonallisuuksien riesa? Runoasioista kirjoittelen lähiaikoina lisää. Olen päässyt viime aikoina ihanaan tilaan, jossa sallin ...

Olen pohtinut aikaa ja oppinut uutta. Elämässä tulee tehdä sitä, mistä nauttii. Vaikka se kuulostaa melkein liian helpolta ollakseen mikään havaittava ahaa-elämys, sen ymmärtäminen ei ole helppoa. Vai miten selittäisit sen, että joku viettää melkein koko syyslomansa miettien, mapittaako laatikoihin ja kaappeihin epätäsmällisiin pinoihin vyöryneitä papereita, opiskellako monta kertaa siirrettyä viimeistä kurssia vai nauttiako lomasta tunnelmoiden tuikkujen valossa, katsellen Iholla-miesten letkeää elämää ja suunnistaen blogistanian kauniilla kamaralla. Olen oppinut kaksi tärkeää asiaa ajasta, ja näiden ajatusten lukeminen on todella auttanut minua arjessa. Toivottavasti tekstiäni lukevat voivat saada yhtä innostavaa hyötyä, kun nyt kerron, mitä olen oppinut. Tänä syksynä luin Anna Perhon kirjasta Superarkea , että asioiden tekemättömyyden stressaamisen sijasta kannattaa miettiä, miten hyvältä tuntuu, kun on saanut jonkin asian tehtyä. Tämä oivallus on helpottanut minua tarttumaan...

Onpahan ollut viikko, aikamoinen, monelainen. Naisten mielialan sanotaan vaihtelevan helposti ja niin minulle on tällä viikolla todella käynyt. Välillä olen murehtinut omaa vajavaisuuttani ja tulevaisuudennäkymiäni ja toisena hetkenä intoillut juuri näistä samoista aiheista. No, en ehkä vajavaisuudesta mutta omista ominaisuuksistani kuitenkin. Matkalukemiseksi hain Munroa , Kalliin elämän, koska etsimääni ei juuri saanut.  Kävin yhtäkkiä Turussa , jossa olen pitkään halunnutkin käydä, mutta en oikeastaan omasta aloitteestani vaan saatuani työhaastattelukutsun Turun lähistölle. Tämä tapahtui juuri kun olin alkanut toipua pettymyksestä tiettyjen työpaikkojen mentyä sivusuun ja jopa sopeutua ajatukseen, että lähtisin Savonmaalle kokemuksia kartuttamaan, koska sinne minut halutaan.  Lähtö oli nopea. Soitto tuli iltapäivällä ja jo aamulla matkasin sisareni luo välietappiin, kaupunkiin, josta on loistavat junayhteydet. Tuolloin olin kyllä satavarma etten mitään työpa...

Hei! Toivottavasti kaikille kuuluu hyvää ja kevät on saanut kärryt kierroksille. Minulle kuuluu hyvää pitkästä aikaa ja olen vihdoin valmis jatkamaan blogini parissa. Talvisin palelen ja vedän väsyneenä suklaata kaksin käsin. Tänä talvena kohtasin lisäksi niin suuren työmäärän, ettei burnout ollut kaukana. Nyt on kuitenkin kevät ja keväisin minä herään eloon.  Luulen, että aika monista koti ja vaatekaappi alkavat tuntua tunkkaisilta keväällä, jolloin ikkunatkin pestään ja kukkien mullat vaihdetaan. Ainakin minulle tämä tunne tulee joka vuosi, ja joskus ihan vuodenajastakin piittaamatta. Siinä tulee sitten ideaa, kuinka kaikesta turhasta täytyy päästä eroon, paperit järjestää mappeihin, hapenottokyky hioa maksimiin ja villakoirat pitää loitolla. Lisäksi on ostettava sen värisiä vaatteita, joita ei ole aiemmin pitänyt. Tämä tuntuu ihanalta uudistukselta ja päässä kasvaa ymmyrkäisiä kaikkivoipaisuuden kuvitelmia. Edessä oleva kesä tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia...

Wou, elossa. Kaiken tämän keskellä menin saamaan kutsun runokilpailun palkintojenjakotilaisuuteen Etelä-Pohjanmaalle huomiseksi. Olen innoissani enkä missään nimessä voisi kuvitellakaan jääväni pois. En vaikka olen kuinka levon tarpeessa. Ennenkokematonta. Alan hetki hetkeltä enemmän jännittämääään, saanko mahdollisesti kunniamaininnan. Luetaanko runoani jopa ääneen? Palkinnosta en jotenkin uskalla haaveillakaan. Jotain ehkä kuitenkin, kun oikein kutsu tuli. Alan intoilemaan ja intoilen, että nyt saa alkaa tekemään . Harmillista on, etten ehtinyt saamaan valmiiksi novellejani, joita kirjoitin J.H. Erkon kilpailu mielessäni. Sen sijaan täytin 29. Kävimme teatterissa juhlistamassa syntymäpäivääni. Ikävä sanoa, mutta tämä juhlistava tilaisuus ennemminkin latisti tunnelman. Tuli valittua vähän huonosti. Näyttelijät kyllä tekivät hyvää työtä, ja nauroin yhden kerran hulvattomasti, mutta Kissa kuumalla katolla johti sellaiseen uskomattomalta kuulostavaan episodiin, että väliaj...

Laineilla taas. Olemme nyt muuttaneet. Nautin, kun asunnossa on vielä uutuudenviehätys. Välillä pysähtyy ikkunan luokse tuijottelemaan, miltä maailma näyttää näillä leveyspiireillä. Iltaisin on ihana sipsutella joululahja-Niiskuneiti-tämä-on-niin-mukava-päällä-yöpaidassa uuden asunnon hämärässä. Kun uusi maailma avautui, kauppareissuillakin tuli tarve navigaattorille. Uusi työ on vyörynyt päälle valtavalla voimalla. Nopea muutto vuoden ykköspäivänä ja häntä koipien välissä loppiaisviikonloppuna takaisin Etelä-Pohjanmaalle siivoamaan vanhan asunnon pölyä. Meno on ollut hullua, ainutkertaista. Sipsutteluakin on ollut vain hetkellisesti, viimeisten ajatusten hiilloksessa illan jo vaihduttua yön puolelle. Kuvassa näkyy, mitä kirjoja olen viime aikoina lueskellut tai selaillut. Kun pitää tiettyjä kursseja ensimmäistä kertaa elämässään, sitä tekee aika paljon työtä. Olen kiitollinen, että saan opettaa äidinkielen lisäksi muutakin: taiteen ja kulttuurin kurssia voisin pitää m...

Hei kaikki lukijat! Haluan tähän ihan alkuun kertoa hieman itsestäni ja blogistani. Olen kiinnostunut kulttuurista ja siksi blogini aiheet liittyvät usein kulttuuriin. Pidän hyvin paljon kirjoista, nautin kirjablogien lukemisesta ja toivon blogini avulla pääseväni osalliseksi kirjablogikulttuuriin. Sitä paitsi rakastan kaikenlaisia listoja, joista voikin nauttia usein kirjablogia lukemalla. En silti ole puhdas kirjabloggaaja, vaan haluan kirjoittaa myös muusta kulttuurista ja elämästä erilaisine vivahteineen. Nyt tunnustan. Alun perin suunnittelin kirjoittavani enemmän uraminästäni, joka oli pudonnut sivuojaan. Sain pätkätöitä omalta alaltani, välillä olin toisella alalla ja lopulta valmistuttuani hiemankaan pidemmän (yli kaksi kuukautta) työpaikan saanti tuntui olevan kiven alla, vaikka kokemusta oli jo hieman kertynyt. Halusin saada otteen identiteetistäni, mihin hemskattiin mennä. No, koska elämällä on tapana järjestää kaikenlaista, uusi työ löytyi ennen kuin ehdin aloittaa...