Mielenrauhaa ei voi siirtää eikä ostaa. Se asettuu kehoon, jos elämässä on tilaa ja luottamusta. Hanna Brotheruksen omaelämäkerrallinen Ainoa kotini (WSOY, 2021) on mitä sopivin teos päättämään suunnittelemattoman, pitkäksi venyneen blogitaukoni, koska sen kuunteleminen vei minulta peräti kahdeksan kuukautta. Varmaankin ennätys sillä mittarilla, mitä teosta olen edennyt pisimpään ja silti saattanut lopulta päätökseen. Suurin syy venymiseen ei ole niinkään teoksessa – vaikka ehkä vähän siinäkin – vaan keskittymiskyvyssäni, joka on heikentynyt viime vuosina todella hälyttävästi. Keskittymisvaikeuksien taustalla lienee ainakin töiden tuominen kotiin. En ole millään mittapuulla someaddikti, mutta kenties työhön ja vapaa-aikaan liittyvien sovellusten määrällä on niin ikään ollut oma vaikutuksensa. Lisäksi menneinä vuosina jokaista lomaa on sävyttänyt jonkinlainen piharemontti tai vastaava, joten lukemiseen rauhoittumiseen ei ole ollut ihan hirveästi...
à la Joanna von Scarlett