Lienee paikallaan kertoa, minkä kirjan luin viimeksi, Tiina Raevaaralta viime vuonna ilmestyneen Laukaisun. Lukemisesta alkaa olla pari viikkoa, mutta heti en edes pystynyt kirjoittamaan. Nyt on saanut sen verran etäisyyttä, että voi jokusen sanan piirtää. Moni varmasti tietää kirjan vaikean aiheen, perhesurmat, ja niiden syiden kutominen esiin on jopa yllättävän uskottavaa. Myös lopullinen surman toteuttaja tuli yllätyksenä, sillä vääjäämättömän kurjan elämän kuvaaminen oli mielestäni - ja mielessäni - johdattelevinaan hieman toisenlaiseen loppuun, mikä olisi ollut karu sekin. Ahmin tarinan, vaikka olisin voinut veikata, etten herkkänä lukijana tällaiseen teokseen tarttuisi. Liekö syynä se, että olin juuri uupumuksen rajamailla kamppaillut töiden parissa, kun mustan mielen ja harmaan maailman lukeminen veti aivan ennennäkemättömällä vimmalla puoleensa. Raevaaran kieli koukutti ensimmäiseltä sivulta lähtien ja hyvin pian tarinan likainen, haiseva miljö...
à la Joanna von Scarlett