Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Anni Polva: Tiina vauhdissa

Yhtään liioittelematta Anni Polvan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty tempaus sopi minulle kuin hansikas käteen: olin jo jonkin aikaa haaveillut palaavani nuoruuden kirjasuosikkeihini, mutta haave oli ollut liian heppoinen ja leijunut vain sattumanvaraisesti ilmassa. Päätin oitis tarttua haasteeseen ja valitsin itselleni luettavaksi myöhäistuotantoon kuuluvan Tiina vauhdissa (1985). Vastoin oletuksiani kirjasto ei pursunnutkaan riveittäin Tiinoja , vaan jouduin etsimällä etsimään ja lopulta sain käsiini kolmen teoksen yhteisniteen Tiinan kesäretket (2008), johon kuuluu valitsemani ohella Tiina seikkailee ja Tiina etsii juuriaan . Kirjan lukeminen oli monitahoinen tunteiden ja ajatusten valssi, mutta valssiksi kuitenkin pliisu. Oli jo sinänsä ilo tarttua Tiina -kirjaan, joten alku meni melkein sen siivittämänä, vaikka aavistin heti, ettei kirja ehkä olisi parhaita Tiinoja . Tutulta se ei tuntunut, joten tuskin olen tätä nuorempana lukenut, vaikka tiestysti h